Nestori

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Venäjän turvallisuuspalvelu diplomaatin karkotuksesta: Vastatoimi

Venäjä on karkottanut Moskovasta Suomen suurlähetystön palveluksessa olleen kokeneen metsäasiantuntijan.

Ulkoministeriöstä kerrotaan, että Venäjän turvallisuuspalvelu on perustellut karkotusta vastatoimena Venäjän Helsingin-suurlähetystön työntekijän poistumiselle Suomesta ei-toivottuna henkilönä viime keväänä.

Moskovasta jo kotiin lähtenyt Kalevi Kyyrönen, 60, on toiminut Suomen Moskovan-suurlähetystössä metsäasioista vastaavana lähetystöneuvoksena viime vuoden marraskuun alusta.

Osastopäällikkö Petri Tuomi-Nikula ulkoministeriöstä sanoo, että ulkoministeriöllä ei ole tietoa, miksi karkotus on kohdistunut Kyyröseen.

Kyyrönen sai elokuussa kaksi viikkoa aikaa maasta poistumiseen. Suomalaisviranomaisten tietojen mukaan Kyyrönen ei ole syyllistynyt minkäänlaiseen rikkeeseen tai sopimattomaan toimintaan.

- Hän on täysin nuhteeton henkilö, ja hän jatkaa ulkoministeriön palveluksessa, Tuomi-Nikula sanoo.

Suomalaisdiplomaattien karkottaminen Venäjältä on harvinaista. Tuomi-Nikula muistelee, että viime vuonna Venäjä karkotti suomalaisen poliisiyhdysmiehen.

Kyyrösen karkotus on vastatoimi venäläisdiplomaatin karkotukselle viime keväänä. Kyseinen henkilö oli ulkoministeriön mukaan osallisena tapauksessa, jossa Lappeenrannan käräjäoikeus tuomitsi heinäkuussa suomalaisen rikoskonstaapelin lahjuksen ottamisesta.

Suomi karkottaa diplomaatteja muun muassa silloin, kun he syyllistyvät rikokseen, kuten rattijuopumukseen. Poliittisena vastatoimena karkotusta ei Tuomi-Nikulan mukaan ole käytetty.

Kyyrönen on pitkän linjan metsäasiantuntija, joka on työskennellyt metsäasioissa Venäjällä ja jo sitä ennen Neuvostoliitossa 1970-luvulta lähtien.

Viimeksi Kyyrönen toimi UPM:n Tihvinän puunhankintayhtiön hallituksen puheenjohtajana. Aikanaan hän on toiminut muun muassa Rauma-Repolan kaupallisen edustuston johdossa Moskovassa.

Välillä Kyyrönen palveli ison eteläafrikkalaisen metsäyhtiön Mondin metsäpäällikkönä Komissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

  3. 3

    Perussuomalaisten piirijohtaja valottaa Terhi Kiemungin potkujen taustoja

  4. 4

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  5. 5

    MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

  6. 6

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  7. 7

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Haavoittunut sotamies napattiin vangiksi taistelussa 1944 – leirillä Neuvostoliitossa selviytymiskeinot olivat karmeat

  10. 10

    Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  5. 5

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  6. 6

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  7. 7

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  10. 10

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

  3. 3

    Perussuomalaisten piirijohtaja valottaa Terhi Kiemungin potkujen taustoja

  4. 4

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  5. 5

    MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

  6. Näytä lisää