Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Australia ei välittänyt Balin terroriuhasta

Australian hallitusta varoitettiin hyvissä ajoin terroriuhasta Balilla, mutta maan ulkoministeri ei reagoinut varoituksiin, selviää Australiassa äskettäin julkistetusta selvityksestä. Tuhoisa pommi-isku tappoi 202 ihmistä Balin lomasaarella viime lokakuussa, ja suuri osa uhreista oli australialaisturisteja.

Balin terrori-iskun jälkipyykkiä on puitu Australiassa senaatin aloittamassa tutkinnassa. Ulkoministeri Alexander Downerin mukaan hän ei varoittanut Balille matkustavia turisteja, koska hänellä ei ollut tarkkoja tietoja terroristien aikeista.

Australian turvallisuuspalvelu ONA:n mukaan ulkoministeriä varoitettiin muun muassa siitä, että Bali, Singapore ja Indonesiaan kuuluva Riaun maakunta olivat kaikki mahdollisia terroristien kohteita. Mahdollisten iskujen kohteiksi ONA arvioi kansainväliset hotellit, yökerhot sekä lentoyhtiöt ja -kentät.

Downerin mukaan ONA:n varoitukset perustuivat pelkästään teoriaan eikä selväsanaiseen tiedustelutietoon. Hänen mukaansa turisteja oltiin myös huomautettu terroriuhasta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  2. 2

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  3. 3

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  4. 4

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  5. 5

    Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen jättää Linnan juhlat väliin: viikon sairaslomalla

  6. 6

    IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

  7. 7

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  8. 8

    X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

  9. 9

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  10. 10

    Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  9. 9

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  2. 2

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  3. 3

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  4. 4

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  5. 5

    Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen jättää Linnan juhlat väliin: viikon sairaslomalla

  6. Näytä lisää