Matti, Matias

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

USA:ssa suljetaan kouluja murhamaanikoiden uhkausten vuoksi

Hermot ovat olleet kireällä kouluissa ja yliopistoissa ympäri Yhdysvaltoja maanantaisen kampusverilöylyn jälkeen. Virginian teknillisessä yliopistossa tapahtunut joukkomurha on saanut murhamaanikot liikkeelle, ja ympäri maata on suljettu kouluja erilaisten uhkien vuoksi.

Kaiken lisäksi Columbinen lukion verilöylystä tuli perjantaina kuluneeksi kahdeksan vuotta.Virginiassa 32 ihmistä sekä itsensä surmannut Cho Seung Hui ilmaisi jäähyväisviesteissään ihailunsa Columbinen ammuskelujen takana olleille Dylan Klebold ja Eric Harrisille.

Torstaina oli puolestaan Oklahoma Cityn pommituksen kaksitoistavuotispäivä. Kaikki nämä synkät yhteensattumat ovat saaneet amerikkalaiset viranomaiset pelkäämään kopiomurhia.

Lukuisia kouluja
kiinni

Ympäri Yhdysvaltoja onkin viime päivinä pidätetty yli 20 ihmistä erilaisten kouluihin liittyvien uhkausten vuoksi. Kaliforniassa Yuba Cityssä suljettiin kolmisenkymmentä koulua ampumisuhan vuoksi. San Franciscossa suljettiin Hastigsin oikeustieteellinen oppilaitos väliaikaisesti samasta syystä.

- Olemme tässä tilanteessa erityisen varovaisia, selitti rehtori Nell Jessup paikallisille tiedostusvälineille.

- Joku lähetti kopiomurha-tyyppisen uhkauksen, joka voi olla pila tai sitten jotain vakavampaa, hän kommentoi. Koulu neuvotteli liittovaltion poliisin FBI:n ja paikallisten poliisien kanssa ja päätti sulkea koulun.

Miksi ampuja
sai aseen?

Pohjois-Carolinan Huntersvillessä 16-vuotias poika ampui itsensä osoiteltuaan ensin aseella koulutovereitaan. Erilaisia uhkia soitettiin kouluihin, niille lähetettiin sähköpostiviestejä ja kouluista löydettiin uhkaavan oloisia paketteja. Michiganin osavaltiossa suljettiin kaksi koulua sen jälkeen, kun sanat Virginia Tech ja Virginia Tech huomenna löydettiin kirjoitettuna koulun käymälän seinään.

Kokonainen koulupiiri oli suljettu perjantaina New Jerseyssä Tenaflyssa uhkausten vuoksi. Näiden lisäksi samantyyppisiä tapauksia raportoitiin kymmeniä eri puolilla maata.

Yhdysvalloissa on ihmetelty viime päivinä myös sitä, kuinka Virginian ampuja, 23-vuotias Cho Seung Hui oli saanut ostettua aseen.

Hänet oli luokiteltu mielenhäiriöistä kärsiväksi ja sen olisi pitänyt tulla esille aseen oston yhteydessä tehtävässä taustatarkastuksessa. Yhdysvaltain lakien mukaan aseita ei saa myydä mielenterveysongelmaisille.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

  2. 2

    Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

  3. 3

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  4. 4

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  5. 5

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  6. 6

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  7. 7

    Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

  10. 10

    Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  7. 7

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  8. 8

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  9. 9

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  10. 10

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

  2. 2

    Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

  3. 3

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  4. 4

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  5. 5

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  6. Näytä lisää