Kyllikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Yhdysvallat varautuu pahimpaan

Öljy-yhtiö BP joutuu jälleen turvautumaan uuteen yritykseen tukkia Meksikonlahden öljyvuotoa. Yhtiö kertoi sunnuntaina ryhtyvänsä asentamaan monimutkaista laitetta merenpohjaan edellisen yrityksen epäonnistuttua. Asennustyöt kestävät useita päiviä.

Presidentti Barack Obaman energia- ja ilmastoasioiden neuvonantaja Carol Browner kertoi CBS-tv-kanavan Face The Nation -ohjelmassa sunnuntaina, että öljyä voi suihkuta BP:n öljynporaustornista elokuuhun asti.

Brownerin mukaan Yhdysvaltain hallitus "varautuu pahimpaan".

- Olemme varautuneet pahimpaan alusta asti, totesi Browner CBS:lle.

Uhkarohkea yritys merenpohjassa

Yhtiö yritti viikonvaihteessa tukkia vuotokohtaa pumppaamalla porausreikään muun muassa kemikaaleja ja porausliejua. Tarkoitus oli lopulta sulkea vuotokohta sementillä.

Yritys oli alun perinkin uhkarohkea, koska vastaavaa temppua ei ole aiemmin yritetty yhtä syvällä merenpohjassa.

Epäonnistuminen kirvoitti pettyneitä lausuntoja niin BP:ltä kuin presidentti Obamaltakin. Obama kutsui tilannetta "raivostuttavaksi ja sydäntä särkeväksi".

- Olen pettynyt, ettei tämä menetelmä toiminut. Operaatio hoidettiin mallikkaasti ja tekniikka toimi moitteettomasti, sanoi puolestaan BP:n toimitusjohtaja Tony Hayward.

Kauko-ohjattava robotti apuun

Epäonnistumisen jälkeen BP ilmoitti vaihtavansa taktiikkaa ja yrittävänsä kerätä öljyä talteen uuden tekniikan avulla.

Siinä merenpohjassa olevat vaurioituneet nousuputket katkaistaan kauko-ohjattavan robotin avulla. Paikalle asetetaan laite, jonka tehtävänä on kerätä öljyä vuotokohdasta ja siirtää se merenpinnalla odottavaan alukseen.

BP:n edustaja myönsi, että vaikka yritys onnistuisikin, laite ei kykene keräämään talteen kaikkea vuotavaa öljyä.

Yhdysvaltain rannikkovartioston amiraalin Mary Landryn mukaan paras keino öljyvuodon tukahduttamiseksi on porata merenpohjaan uusi reikä, joka tasaisi painetta. BP on jo alkanut porata reikää, mutta sen valmistuminen kestää kuukausia.

Onnettomuus tapahtui BP:n porauslautalla 20. huhtikuuta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

  6. 6

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  7. 7

    10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

  8. 8

    Nämä kuvat kertovat suomalaisesta rehellisyydestä – olympiapomoja yritettiin hurmata solmioneuloilla ja suklaalla

  9. 9

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  10. 10

    Brittilehdessä tänään melkoinen työpaikkailmoitus: näin Mercedes etsii Nico Rosbergille korvaajaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  6. 6

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  7. 7

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  8. 8

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  9. 9

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  10. 10

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

  6. Näytä lisää