Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

IS-vaaliopas: Näin seuraat USA:n vaaliyötä!

Keskiviikkoaamuna Suomen aikaa on Yhdysvaltain presidentinvaaleissa 2008 jäljellä vain tulosten saaminen.

IS laati television ja netin seurantaohjeet yön ja aamun valvojille.

Tulosseuraajan kultainen sääntö on: Älä usko exit polleihin. Edes alustaviin tuloksiin ei kannata uskoa!

USA:ssa virallisen organisaation tehtäväksi annetut exit pollit eli ovensuukyselyt pettivät kaksissa edellisissä presidentinvaaleissa rankasti. Ne julistivat maailmalle, että 2000 Al Gore ja 2004 John Kerry oli nousemassa presidentiksi.

Tapahtunut tutkittiin virallisestikin ja todettiin, etteivät republikaanit halua osallistua kyselyihin. Kerryn äänestäjät olivat halukkaampia kuin George W. Bushin äänestäjät, jolloin Kerryn kannatus vääristyi todellista peräti 5,5 prosenttiyksikköä korkeammaksi.

Varovaisen vaaliyön seuraajan kannattaa odottaa esimerkiksi tunti vaalihuoneistojen sulkeutumisesta. Silloin tietyn osavaltion äänistä on jo todellisia tuloksia.

Varovainen seuraaja ei välttämättä usko vielä edes siihen, kun tv-yhtiö ilmoittaa jonkun osavaltion toisen ehdokkaan hyväksi.

Kaksissa edellisissä vaaleissa ilmoituksia peruttiin häpeällisesti. Kuuluisin esimerkki on Florida, jonka tv-yhtiöt vaaleissa 2000 julistivat alkuillasta menneen Al Gorelle.

Obamalla
helpompaa

Ensi yön matematiikan lähtökohtana voi pitää 2004 vaaleja. Niissä George W. Bush keräsi 286 ja John Kerry 252 valitsijamiestä tai -ääntä.

Valitsijamiehiä on saatava 270.

John McCain yrittää tietysti nyt pitää Bushin voittamia osavaltioita. Barack Obama yrittää saada voitettua lisää osavaltioita Kerryn voittamien lisäksi.

Vaalien todelliset taistelupaikat ovat ennakkoasetelmissa niiden muita tasaisemman tilanteen vuoksi Virginia, Pennsylvania, Ohio, Florida, Pohjois-Carolina, Missouri, Colorado ja Nevada.

McCainin on koko vaalin voittaakseen voitettava niistä 6-7, mutta Obamalle riittänee voittoon niistä 2-3.

NÄIN VAALIYÖ ETENEE

Kello 01 Suomen aikaa

Vaalihuoneet sulkeutuvat ja ääntenlaskenta alkaa Kentuckyssä (8 valitsijamiestä) ja Indianassa (11).

Kentucky on varma John McCainin osavaltio. Siellä ei ole juuri edes kampanjoitu ja sen äänestysluvuista ei siksi voi vetää johtopäätöksiä.

Indiana on perinteinen republikaanivaltio, jonka George W. Bush voitti peräti 21 prosenttiyksiköllä 2004. Nyt Barack Obama on panostanut sinne.

Mielipidemittausten keskiarvossa McCain on Indianassa 1,4 prosenttiyksikköä Obaman edellä.

Seurattavaa: John McCainin on voitettava Indiana ainakin 4-5 prosenttiyksiköllä, jotta hänellä olisi valtakunnallisia mahdollisuuksia.

Paljonko Indianan toteutuvat prosenttiluvut eroavat McCainille mittauksissa ennustetusta 1,4 prosenttiyksikön voitosta? Tämä tieto voi kertoa myös yleisemmästä suunnasta.

Kello 02

Vaalihuoneet sulkeutuvat ja laskenta alkaa Floridassa (27), Georgiassa (15), New Hampshiressa (4), Etelä-Carolinassa (8), Vermontissa (3) ja Virginiassa (13).

Seurattavaa: Jos Barack Obaman voittokulku ei alkanut vielä Indianasta, se voi alkaa täältä. Jos hän voittaa Virginian, hän saattaa jo olla presidentti.

Virginia ei ole mennyt demokraateille vuoden 1964 vaalien jälkeen, mutta Obama johtaa Virginian mielipidemittausten keskiarvoa 50-46.

Obaman valloittaessa Floridan ovat seuraukset samat kuin Virginian valloituksesta: hän on lähellä voittoa.

Jos Barack Obama voittaa edes yhden nelikosta Indiana, Georgia, Virginia, Florida, hän on lähellä presidenttiyttä.

Mittauksissa Obama johtaa Floridaa 1,8 prosenttiyksiköllä.

Georgiassa on käyty oikeaa vaalitaistelua, mutta osavaltion uskotaan päätyvän McCainille.

Kello 02.30

Vaalihuoneet sulkeutuvat Pohjois-Carolinassa (15), Ohiossa (20) ja Länsi-Virginiassa (5).

Länsi-Virginia menee McCainille.

Pohjois-Carolina ja etenkin Ohio ovat taistelualueita. Jos kumpi tahansa niistä menee Obamalle, hän on lähellä presidenttiyttä.

Kello 03

Vaalihuoneet sulkeutuvat ja laskenta alkaa 18 osavaltiossa ja Washington D.C.:ssä.

Kello kolmen osavaltioihin kuuluvat Connecticut (7), Delaware (3), Illinois (21), Maine (4), Maryland (10), Massachusetts (12), Michigan (17), New Jersey (15), Pennsylvania (21) ja Washington D.C. (3). Niiden odotetaan menevän Obamalle.

Kello kolmen osavaltioita ovat myös Alabama (9), Kansas (6), Mississippi (6), Nebraska (5), Oklahoma (7), Etelä-Dakota (3), Tennessee (11) ja Texas (34). Niiden odotetaan menevän John McCainille.

Lisäksi sulkeutuu Missouri (11), joka on ennakkoasetelmissa yksi tärkeä vaa'ankieli. Jos Obama voittaa Missourin, hän on lähellä presidenttiyttä - ellei peli ole ratkennut jo aiemmin.

Seurattavaa: Suuri Pennsylvania on John McCainin elämänlanka ja ainoa hyökkäyskohde. Hän on panostanut sen valloitukseen demokraateilta halutessaan paikata sillä republikaanien muita tappioita. Jos McCain yllättäen voittaa Pennsylvanian, taistelu on yhä käynnissä.

Kello 03.30

John McCain voittaa Arkansasin (6).

Kello 04

Vuoroon tulevat Minnesota (10), New York (31), Rhode Island (4), Wisconsin (10), Colorado (9), New Mexico (5), Wyoming (3), Louisiana (9) ja Arizona (10).

Minnesota, New York, Rhode Island ja Wisconsin menevät Barack Obamalle.

Colorado ja New Mexico ovat taistelualueita.

Wyoming, Louisiana ja Arizona ovat John McCainin reviiriä. Arizona on senaattori McCainin kotiosavaltio. Sen häviäminen olisi noloa.

Kello 05

Vaalihuoneet sulkeutuvat seuraavissa osavaltioissa: Idaho (4), Montana (3), Utah (5), Iowa (7), Nevada (5), Pohjois-Dakota (3).

Idahon, Montanan, Utahin ja Pohjois-Dakotan uskotaan menevän McCainille.

McCain on haaveillut pitävänsä Iowan - mutta mittausten mukaan Obama on Iowassa peräti 15 prosenttiyksikköä edellä.

Nevada on taistelualue.

Kello 06

Länsirannikon ja Tyynen valtameren ääntenlaskenta alkaa ja johtaa muutaman tunnin kuluttua siihen, että Kalifornia (55), Havaiji (4), Oregon (7) ja Washington (11) menevät Barack Obamalle.

Kello 07

Alaska antaa kolme valitsijaääntään John McCainille ja kuvernöörilleen Sarah Palinille.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  5. 5

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  6. 6

    10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

  7. 7

    Tangokuningas Teemu Roivainen matkustaa Lontooseen kannustamaan Saara Aaltoa: ”Finaalissa tulee kovin juttu, mitä voi tehdä lavalla”

  8. 8

    Pohjois-Korean ensimmäinen nainen nähtiin julkisuudessa ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen

  9. 9

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  10. 10

    Upeita kaunottaria! Kuka on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar? Äänestä!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  3. 3

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  4. 4

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  5. 5

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  8. 8

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Torilla tavataan! X Factor -tähti Saara Aalto saapuu tänään esiintymään Suomeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  5. 5

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  3. 3

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  4. 4

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  5. 5

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. Näytä lisää