Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Väärä missi kruunattiin Miss Kaliforniaksi

Miss Kaliforniaksi toissa viikolla valittu ecuadorilaissyntyinen Christina Silva, 24, sai nauttia tittelistään kokonaiset neljä päivää. Sitten nuorelle naiselle ilmoitettiin, ettei hän olekaan osavaltion kaunein.

Tuomaristoa alkoi ihmetyttää tulos heti valinnan jälkeen, joten äänet laskettiin seuraavana päivänä uudestaan. Sekaannus oli sattunut laskuvaiheessa, kun pisteet käännettiin siten, että parhaalle annettiinkin mahdollisimman pieni pistemäärä ja huonoimmalle suurin.

- Se oli yksinkertainen inhimillinen erehdys, kilpailujohtaja Keith Lewis selitteli AP:n mukaan.

Neljä päivää myöhemmin Silva kutsuttiin Lewisin luo, missä kilpailun järjestäjät kertoivat hänelle huonot uutiset.

- He eivät koskaan selittäneet laskuvirhettä. Minua vain kehotettiin luopumaan kruunusta, muuten rehellisyyteni kyseenalaistettaisiin ja urani voisi kärsiä, Silva kuvaili käymäänsä keskustelua ABC:n aamuohjelmassa.

Hänet jopa määrättiin soittamaan uudelle voittajalle, 21-vuotiaalle Raquel Beezleylle, joka oli ensimmäisen laskennan jälkeen valittu toiseksi perintöprinsessaksi. Beezley edustaa Kaliforniaa, kun Yhdysvaltain kaunein nainen valitaan huhtikuussa.

- Se oli omituista. He vain hokivat, että sinun pitää kertoa hänelle. En minä halua titteliä, haluan tietää vain totuuden.

Christina Silva saa pitää itse kruunun, olkanauhan ja kaulakorun, minkä lisäksi hänelle palautetaan kilpailun osallistumismaksu.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  2. 2

    Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

  3. 3

    Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

  4. 4

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  5. 5

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  6. 6

    Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

  7. 7

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  8. 8

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  9. 9

    Usain Boltin rietas riemuloma jatkuu: Naiset heittäytyivät syliin – tumma kaunotar hytkytti peppua härskissä tanssissa

  10. 10

    Arvostettu valmentaja kertoo ensi kertaa syistä hiihdon supertähden masennuksen taustalla – tiimiin liittyi ”halpamainen raukka”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  10. 10

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  2. 2

    Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

  3. 3

    Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

  4. 4

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  5. 5

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  6. Näytä lisää