Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Malmössä mellakoitiin

Poliisi sai riehuvat huligaanit rauhoitettua Malmössä. Israelin ja Ruotsin välistä tenniksen Davis Cup -ottelua vastustanut mielenosoitus jäi ennakoitua pienemmäksi, eikä pelättyjä väkivaltaisuuksia syntynyt.

Poliisi kertoi lauantai-iltana pidättäneensä riehunnan aikana kahdeksan ihmistä ja ottaneensa viisi muuta huostaan. Kenenkään ei kerrottu loukkaantuneen. Kymmeniltä muilta tarkastettiin henkilöllisyys.

Poliisi varautui kuitenkin siihen, että hulinointi alkaa uudelleen illan tai yön aikana.

Mielenosoitukseen odotettiin jopa yli 10 000:ta osallistujaa, mutta lopulta marssille lähti vain puolet siitä. Heidän joukossaan oli runsaat sata naamioitunutta huligaania, jotka yrittivät lietsoa väkivaltaa.

Huligaanit heittelivät poliisia kohti valoraketteja ja väripatruunoita. Osansa väripommeista saivat myös marssireitin varrella olevat talot ja marssia seuranneet malmöläiset. Huligaanit yrittivät
päästä poliisiketjun läpi
Kun marssijat pääsivät määränpäähänsä Baltiskan tennishallille, osa huligaaneista yritti tunkeutua poliisin saartoketjun läpi. Tilanne oli silminnäkijöiden mukaan muuttumassa sekasorroksi, mutta poliisi sai riehujat rauhoittumaan saartamalla heidät hallin seinustan viereen.

Yksi huligaaneista hyppäsi poliisiauton päälle ja potki autonkatolla olevan valon hajalle. Hulinoitsijajoukosta heitettiin myös savupommeja. Poliisin mukaan riehujat ovat ennestään tuttuja.

- He ovat näitä huligaaneja, jotka piiloutuvat rauhallisesti sujuvan mielenosoituksen keskelle, tulevat esiin, katoavat taas ja vaihtavat vaatteita. Tämän vuoksi heitä on vaikea saada kiinni, sanoi poliisin edustaja Lars Håkan Lindholm.

Poliisin ottaessa yhteen riehujien kanssa muu mielenosoitus sujui rauhallisesti. Mielenosoittajat arvostelivat Israelin toimia Gazassa ja palestiinalaisten kohtelua.

Samaan aikaan tennishallissa pelattiin Ruotsin ja Israelin välinen tenniksen Davis Cupin nelinpeliottelu. Se pelattiin tyhjille katsomoille levottomuuksien pelossa.

Lähteet: TT, Aftonbladet, Dagens Nyheter, Svenska Dagbladet

Näitä luetaan!

  1. 1

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

  4. 4

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  5. 5

    Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

  6. 6

    Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

  7. 7

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  8. 8

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  9. 9

    Kerran eronneet ja yhteen palanneet Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen paljastavat: Intohimo ei tauonnut eronkaan aikana

  10. 10

    Kommentti: Sipilän mediakritiikki on syytä ottaa vakavasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  2. 2

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  3. 3

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  6. 6

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  7. 7

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  8. 8

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  9. 9

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

  4. 4

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  5. 5

    Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

  6. Näytä lisää