Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Matkustajat jäätyivät tai tukehtuivat kuoliaiksi

Kyproslaisen turmakoneen matkustajat näyttävät kuolleen hapen puutteeseen tai jäätymiseen jo ennen koneen maahansyöksyä.

Kreikan sisäministerin Prokopis Pavlopouloksen mukaan lähes matkustajat olivat luultavasti kuolleet ennen koneen putoamista. Ministeri ei täsmentänyt uhrien kuolinsyytä.

Julkisuudessa on arveltu, että uhrit jäätyivät hengiltä. Sen sijaan turman kuolemansyytutkijan mukaan jäätymistä ei ole voitu todentaa.

Kreikkalaiset viranomaiset eivät sulje muitakaan mahdollisia putoamissyitä pois laskuista.

Larnakasta Ateenaan matkalla ollut lentokone murskautui vuoristoalueelle 40 kilometrin päähän Ateenasta. Turmassa menehtyi 121 ihmistä.

Matkustajista 12 oli kreikkalaisia ja 4 armenialaisia, muut olivat kyproksenkreikkalaisia. Toinen koneen lentäjistä oli saksalainen. Kreikan viranomaisten mukaan koneessa oli 21 lasta.

Me jäädymme tänne!

Sotiris Voutasin serkku ehti lähettää matkapuhelimellaan tekstiviestin Ateenaa lähestyvästä Helios Airwaysin koneesta eilen vain muutama minuutti ennen törmäystä.

- Hyvästi serkku, me jäädymme tänne! Lentäjien kasvot ovat aivan siniset, viestissä sanottiin.

Voutasin mukaan serkku oli mennyt ohjaamoon katsomaan, mikä on vikana, ja nähnyt lentäjien makaavan siellä tajuttomina ja naama sinisenä.

Kreikan ilmavoimien kaksi F-16 hävittäjää komennettiin Heliosin Boeing 737 -koneen luokse auttamaan laskeutumisessa sen jälkeen, kun lennonjohto menetti yhteyden koneeseen.

- Ikävä kyllä vaikuttaa siltä, että lentäjä oli jo kuollut siinä vaiheessa. Todennäköisesti kaikki koneessa olleet olivat kuolleet, Kreikan liikenneministeri Haris Thrasou sanoi. Hävittäjälentäjiä odotti kammottava näky. Eteenpäin lentävän koneen lentoperämies retkotti tajuttomana istuimellaan ohjaamossa, eikä kapteenia näkynyt missään. Matkustamon puolella happinaamarit olivat laskeutuneet.

Ilmailuasiantuntija Chris Yates uskoo, että paineen äkillinen katoaminen aiheutti onnettomuuden.

- Lentoperämies ei ehtinyt asettaa happinaamaria kasvoilleen.

Hävittäjät pysyttelivät tuhoon tuomitun reittikoneen rinnalla viimeiseen asti. Kone syöksyi Grammatikosin kaupungin lähelle Ateenan pohjoispuolelle kello 12.05.

Törmäyspaikalla odotti täydellinen hävitys

Onnettomuuspaikalla pelastajat joutuivat kohtaamaan lohduttoman näyn.

- Ruumiita oli joka puolella, ja kaikilla oli happinaamarit. Lentokoneen pyrstö oli leikkautunut irti, ja koneen palasia tippui alas puolen kilometrin korkeudelta kallioilta, eräs silminnäkijä kuvaili Reutersille.

Pelastustöihin osallistuneet kertoivat illalla, että useat putoamispaikalta löydetyistä ruumiista olivat olleet lähes jäätyneitä. Tämä tukee olettamuksia siitä, että turman syynä olisi ollut vika paineistuksessa tai ilmastoinnissa.

- Uhreja oli jopa 200 metrin päässä onnettomuuspaikasta. He olivat yhä tuoleissa turvavyöt kiinnitettyinä, ja he olivat keltaisia, ikään kuin heissä ei olisi ollut verta lainkaan, toinen silminnäkijä kuvaili.

Ilta-Sanomat 15.8.2005 klo 20:09

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  4. 4

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  5. 5

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  6. 6

    Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

  9. 9

    Linnea Alho luki 14-vuotiaana lehdestä, että isoisä oli ampunut poliisin – kirjoitti tapauksesta romaanin

  10. 10

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  5. 5

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  9. 9

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  4. 4

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  5. 5

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  6. Näytä lisää