Kyllikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kuka polttaa kauppoja Ruotsissa?

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo selvittää Södertäljessä tuhopolttojen sarjaa, jota epäillään ääriryhmän tekosiksi.

Tukholman lähellä sijaitsevassa Södertäljessä sytytettiin torstain vastaisena yönä yhteensä neljä elintarvikekauppaa. Kolme rakennuksista tuhoutui lähes täysin. Yksi kaupoista säästyi, kun paikalla ollut henkilökunta onnistui sammuttamaan palonalun.

Kukaan ei loukkaantunut paloissa, mutta aineellisina vahinkoina miljoonia kruunuja katosi savuna ilmaan.

Torstaina vahvistui nopeasti käsitys siitä, ettei öisten kauppapalojen aallossa ollut kyse vain teinien kolttosista. Roihahduksia ryhdyttiin nimittämään attentaateiksi, ja tutkintaan liittyi myös Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo. Säpon roolina on auttaa poliisia muun muassa tarjoamalla tietoa ääriryhmistä.

-Olen vain äärettömän surullinen, en osaa sanoa nyt yhtään mitään muuta, Tempo-kaupan järkyttynyt omistaja Nedal Asia sanoi Ruotsin televisiolle katsellessaan palanutta liiketilaansa.

Ääriryhmä neuvoi tuhotöihin

Södertäljen paloja tutkitaan tuhopolttoina. Poliisi kertoi tutkivansa muun muassa öistä puhelinliikennettä kauppojen lähialueilla. Yksityiskohtia epäillyistä poliisi ei kommentoinut tarkemmin.

-Tarkastelemme eri järjestöjä ja meillä on Säpo apunamme. Tutkimme myös yksittäisiä henkilöitä, rikoskomissaari Christer Nilsson kertoi.

Ruotsalaisessa mediassa vastuuta tuhotöistä vieritettiin heti äärivasemmistolaiselle Globaali intifada -ryhmälle. Osiin Södertäljeä on viime aikoina levitetty järjestön allekirjoittamia lappusia, joissa kehotetaan iskuihin elintarvikemyymälöitä vastaan.

Lapuissa kerrotaan olleen myös ohjeita tulipalon sytyttämiseen.

Globaalin intifadan lentolehtisiä löytyi kaupungilta myös viime joulukuussa, kun Södertäljessä paloi kahdessa elintarvikekaupassa. Tutkinnat paloista ovat vielä kesken.

-Lentolehtisissä sanottiin, että ryhmä oli sytyttänyt palot palopommien avulla. He kehottivat myös muita sytyttämään tuleen liikkeitä, jotka myyvät amerikkalaisia tuotteita, kertoi Kia Samrell Södertäljen poliisista.

Expressen-lehden mukaan ainakin kaksi torstaisten palojen kohteeksi joutunutta Willys-kauppaa olisi saanut varoituksen samalta ryhmältä. Myös muiden alueen kauppojen kerrotaan saaneen uhkauksia.

Palot liikkeelle perunalastuhyllyiltä

Joulukuiset palot lähtivät liikkeelle perunalastupussien seasta. Sama tekniikka oli käytössä myös tällä kertaa.

Vähimmillä tuhoilla selvinnyt Willys-kauppias oli ehtinyt kuulla aamuyön paloista ja oli tarkastuskäynnillä omassa kaupassaan, kun perunalastuhylly roihahti tuleen. Hän onnistui sammuttamaan palon itse.

Yhtä hyvä tuuri ei ollut Ica-kauppias Jesper Tovarilla.

-Olemme seuranneet suosituksia ja tarkastaneet perunalastuhyllyt iltaisin. Tässä on käytetty ilmeisesti jotain sytytysjärjestelmää, joka syttyy myöhemmin liikkeen sulkemisen jälkeen, Tovar kertoi uutistoimisto TT:lle.

Poliisi tapasi torstaina södertäljeläisiä kauppiaita selvittääkseen, mitä kauppiaat voivat itse tehdä vastaavien iskujen estämiseksi. Poliisi aikoo myös lisätä partiointia alueella.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  5. 5

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  6. 6

    10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

  7. 7

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  8. 8

    Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

  9. 9

    Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

  10. 10

    ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  9. 9

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  10. 10

    Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  5. 5

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  6. Näytä lisää