Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Lahkolaiset hakkasivat johtajansa sairaalakuntoon

Venäjän luolalahkon johtaja Pjotr Kuznetsov vietiin keskiviikkoiltana sairaalaan päävammojen vuoksi.

Komsomolskaja Pravdan mukaan tapahtuneesta on kaksi versiota. Kuznetsov sai vammansa joko tappelussa omien lahkolaistensa kanssa tai hän hakkasi itse itsensä sairaalakuntoon.

Lehden mukaan todennäköisempää on, että vammat ovat syntyneet lahkolaisten keskinäisen riitelyn aikana. Viisi kuukautta maan alla asuneet lahkolaiset ovat äsryyntyneet johtajaansa, joka ei itse tullut heidän mukaansa odottamaan maailmanloppua.

Luolasta poistuneiden lahkolaisten ja Kuznetsovin välisellä riidalla ei ole silminnäkijöitä, sillä heidän on annettu olla rauhassa rukousuoneessaan Penzan alueella sijaitsevassa kylässä.

Paikallisten asukkaiden mukaan yleisesti on tiedossa se, että lahkolaiset riitelevät keskenään usein.

Toisen version mukaan Kuznetsov olisi yrittänyt itsemurhaa ja hakannut itse itseään halolla päähän.

Lahkojohtaja on viettänyt viime kuukaudet mielisairaalassa, mutta kuluneen viikon aikana häntä on käytetty apuna neuvotteluissa, kun lahkolaisia on houkuteltu pois sortumaisillaan olevasta luolasta.

Bekovskin alueellisen sairaalan johtaja Aleksei Terentjev vahvisti Komsomolskaja Pravdalle, että Kuznetsov on hoidossa päävammojen vuoksi.

Hän kuitenkin kiisti julkisuudessa olleen tiedon, jonka mukaan Kuznetsoville olisi jouduttu tekemään kallovamman vuoksi hätäleikkaus.

- Hänen kasvoissaan on vammoja, jotka on aiheutettu ilmeisesti jollain tylpällä esineellä, Terentjev sanoi.

Tällä hetkellä luolassa on yhä yksitoista lahkolaista, jotka odottavat jumalalta seuraavaa merkkiä, joka sallisi heidänkin poistua piilopaikastaan.

Luolasta saatiin keskiviikkona ulos loputkin lapset, heidän joukossaan vajaan kahden vuoden ikäinen vauva.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  2. 2

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  3. 3

    Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

  4. 4

    Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

  5. 5

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  6. 6

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  7. 7

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  8. 8

    Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

  9. 9

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  10. 10

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  6. 6

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  7. 7

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  8. 8

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  9. 9

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  10. 10

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  2. 2

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  3. 3

    Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

  4. 4

    Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

  5. 5

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  6. Näytä lisää