Kyllikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Pilotti pelasti 145 matkustajan hengen

Lentomatkustajat näkivät koneensa televisioruuduista uutiset, joissa kerrottiin heitä kuljettavat Airbus-koneen etupyörien juuttuneen väärään asentoon. Uutisten mukaan pakkolaskun onnistuminen olisi erittäin epätodennäköistä. Kauhusta kankeiden matkustajien onneksi JetBlue-yhtiön konetta ohjannut pilotti Scott Burke onnistui tekemään "ihmelaskeutumisen" Los Angelesin kansainväliselle lentokentälle. Kukaan koneessa ollut ei loukkaantunut.

- Pystyin seuraamaan hetki hetkeltä mitä meille tapahtuu. Samalla mietin, että tämä ei voi olla totta, koneessa matkustanut Pia Varma huokasi päästyään helpottuneen Riva -sisarensa syleilyyn.

- Olisin pysynyt huomattavasti rauhallisempana ilman televisiolähetystä.

Henkilökunnan ja 145 matkustajan painajainen alkoi lähes heti koneen noustua ilmaan Bob Hope -lentokentältä Burbankista. Kapteeni Scott Burke sai käskyn lentää polttoaineen loppuun ja yrittää pakkolaskua Los Angelesin kentälle, joka sijaitsee vajaan 50 kilometrin päässä Burbankista. Airbus oli alun perin matkalla New Yorkiin.

Kolmen tunnin piinaavan kiertelyn jälkeen koneen takapyörät iskeytyivät kiitoradalle. Nokkapyörä kosketti maata ja eturengas räjähti. Koko laskuteline roihahti ilmiliekkeihin, mutta kapteeni Scott Burke pysyi rauhallisena. Airbus pysähtyi kello 18.19.

Kylmähermoisella pilotilla oli keskiviikkoiltana paljon ystäviä.

- Hän vitsaili olevansa pahoillaan siitä, että pysäytti koneen 15 senttimetrin päähän keskiviivasta, Los Angelesin pormestari Antonio Villaraigosa sanoi.

Los Angelesin turmakoneen kaltaiset Airbus A320 -perheen koneet ovat Finnairin pääkalustoa sekä kotimaisilla että eurooppalaisilla lentoreiteillä. Finnairin lentoturvallisuusjohtaja Erkki Ahtee kertoi eilen IS:lle, ettei yhtiön Airbuseissa ole ilmennyt laskutelineongelmia.

- A320-laivasto on ollut meillä erittäin käyttöluotettava ja myöskin teknisesti korkeatasoinen. Luotettavuudeltaan erinomainen kone, Ahtee sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Olli, 17, katosi Hämeenlinnassa – oletko nähnyt kuvan nuorta?

  2. 2

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

  5. 5

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  6. 6

    Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

  7. 7

    Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

  8. 8

    Riistakamera nappasi kuvan harvinaisesta vieraasta sotilastukikohdassa Arizonassa

  9. 9

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  10. 10

    Suomalaistutkijat eristivät tappajataudin 400 vuotta vanhasta lapsimuumiosta – tulokset historiallisia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  6. 6

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  7. 7

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  8. 8

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  9. 9

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  10. 10

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Olli, 17, katosi Hämeenlinnassa – oletko nähnyt kuvan nuorta?

  2. 2

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

  5. 5

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  6. Näytä lisää