Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Saarenmaalta etsitään tietoja alas ammutuista ruotsalaisista

Viron Saarenmaalta saattaa löytyä jälkiä Itämerellä vuonna 1952 alas ammutun ruotsalaiskoneen miehistöstä, Postimees-lehti kertoi tiistaina.

Lehden lähteenä on 65-vuotias paikallinen mies, joka muistelee pikkupoikana nähneensä, kuinka venäläiset merisotilaat hautasivat tuntematonta ruumista metsään.

Miehen muistaman mukaan tämä tapahtui samoihin aikoihin, kuin ruotsalaiskone pudotettiin.

Mies oli tapauksen aikana vain kymmenvuotias, ja muistikuvat ovat melko hataria. Hänen kotipaikkansa sijaitsee Postimeehen mukaan kuitenkin juuri sillä Saarenmaan kulmalla, jonne Ruotsin Viron-lähetystö uskoo ruotsalaisten saattaneen päätyä.

Neuvostoliittolainen hävittäjä pudotti ruotsalaisen sotilaskoneen kansainvälisen merialueen yllä kesäkuussa 1952.

Koneen hylky löytyi Gotlannin itäpuolelta muutama vuosi sitten. Koneessa oli neljä ruumista, mutta puolet miehistön jäsenistä on yhä kateissa.

Asiantuntijat uskovat, että turmahetkellä vallinneiden sääolojen vuoksi he ovat voineet ajautua Saarenmaan tai Hiidenmaan rannikolle, joko elävinä tai kuolleina. Tämän vuoksi Ruotsin Viron-lähetystö on pyytänyt paikallisia asukkaita kertomaan mahdollisista asiaan liittyvistä havainnoista.

(STT-BNS)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  2. 2

    Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä – maksettavaksi yli 150000 euron korvaukset

  3. 3

    Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

  4. 4

    Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

  5. 5

    Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

  6. 6

    ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

  7. 7

    ISTV:n hiihtostudio suorana juuri nyt – yltääkö Krista Pärmäkoski taas mitaleille?

  8. 8

    Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

  9. 9

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  10. 10

    Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  6. 6

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  7. 7

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  8. 8

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  9. 9

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  10. 10

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  2. 2

    Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä – maksettavaksi yli 150000 euron korvaukset

  3. 3

    Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

  4. 4

    Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

  5. 5

    Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

  6. Näytä lisää