Matti, Matias

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Katrinan jäljiltä löytynyt jo lähes 700 ruumista

Hirmumyrsky Katrinan kuolonuhreja oli keskiviikkoon mennessä löytynyt jo yli 650. Lisää ruumiita etsitään yhä poliisin ja armeijan joukkojen sekä vapaaehtoisten siviilien voimin.

Myrskystä aiheutuneet kuolemat ovat jo johtaneet oikeustoimiin Yhdysvalloissa.

Kahta New Orleansilaisen hoitokodin omistajaa syytetään 34 ihmisen kuolemasta. Louisianan osavaltion syyttäjäviranomaisten mukaan hoitokoti olisi pitänyt evakuoida. Syytteen mukaan omistajapariskunta oli kieltäytynyt viranomaisten tarjouksesta kuljettaa hoitokodin asukkaat pois busseilla. Omistajat on pidätetty.

Viranomaiset tutkivat myös tapausta, jossa hylätystä sairaalasta löydettiin 45 ihmisen ruumiit. Memorial Medical Center -sairaalan tukipalvelujen johtaja David Goodson uskoi, että suurin osa kuolleista menehtyi hengityslaitteiden ja muiden sähköllä toimivien välineiden pysähdyttyä.

New Orleans alkaa jo hitaasti toipua hurrikaanista. Kaupungin pahoin tuhoutunutta infrastruktuuria on alettu kunnostaa ja kaupungin lentokenttä avattiin uudelleen tiistaina. Tuhoalueelle on myös päästetty esimerkiksi paikallisia kauppiaita tarkastelemaan liikkeidensä kuntoa. Turvallisuussyistä monet alueet pysyvät kuitenkin vielä suljettuina muilta kuin turvallisuusjoukkojen jäseniltä.

Hirmumyrskyn aiheuttamat taloudelliset tuhot ovat edelleen arvailujen varassa, mutta summan uskotaan liikkuvan yli 100 miljardissa dollarissa.

Yhdysvaltain teollisuustuotanto väheni 0,3 prosenttiyksiköllä Katrinan takia, arvioi Yhdysvaltain keskuspankki keskiviikkona. Tuotanto kärsi Katrinan vuoksi eniten öljy- ja kaasuteollisuudessa sekä kemianteollisuudessa, joiden keskuksia myrskyn runtelemat Meksikonlahden rannat ovat.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

  6. 6

    IS seuraa yhdistetyn hiihto-osuutta – Eero Hirvonen taistelee mitalista

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

  9. 9

    Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

  10. 10

    Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  5. 5

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  6. 6

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  7. 7

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  8. 8

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  9. 9

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  10. 10

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

  6. Näytä lisää