Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Opel-kiistassa aikalisä - saksalaisyhtiöstä kolme tarjousta

Autovalmistaja Opelista käytävässä kisassa otettiin keskiviikkona aikalisä, kun takarajaa tarjousten jättämisestä lykättiin toistaiseksi.

Ainakin kolmen eri tahon oli aiemmin odotettu jättävän tarjouksensa saksalaisyhtiöstä ja esittelevän pelastusmallinsa Saksan hallitukselle.

Uutta eurooppalaista autojättiä visioiva italialainen Fiat vahvisti illalla jättäneensä tarjouksensa sekä Opelista että niin ikään General Motorsin omistamasta brittiläisestä Vauxhallista.

General Motorsin mukaan Opel-tarjouksensa oli jättänyt myös belgialainen RHJ International.

Tarjouksen teki myös kanadalainen autoteollisuuden alihankkija Magna.

Viime kädessä ratkaisut Opelin tulevaisuudessa tehdään Yhdysvalloissa ja emoyhtiö General Motorsissa.

Saksan hallituksen kanta on kuitenkin tärkeä, koska valtio on lupautunut kaupan rahoituksen takuumieheksi.

Saksan työministerin Olaf Scholzin mukaan päätös tehdään ensi viikolla.

Saabista uutisia
ensi viikolla?

Niin ikään General Motorsin klaaniin kuuluvan ruotsalaisen Saabin osalta uutisia odotetaan ensi viikolla.

Yhtiö jätti tiistaina odotetusti hakemuksen kolmen kuukauden lisäajasta yrityssaneeraukselleen.

Saabin toimitusjohtaja Jan Åke Jonsson lupasi, että neuvottelut uudesta omistajasta saadaan päätökseen vielä toukokuun aikana.

Yhtiön mukaan loppusuoralla on kolme kiinnostunutta ehdokasta.

Saabin tulevaisuuden ydinkysymys on rahoituksen takaaminen lähivuosille. Jonsson näkee tilanteen valoisampana, koska vakavia ostajaehdokkaita on olemassa.

Yhtiö tarvitsee noin miljoona dollaria vuoteen 2011 mennessä.

Yli puolet tästä on määrä saada Euroopan investointipankilta lainana, johon tarvitaan valtion takaus.

Jonssonin mukaan neuvottelut Ruotsin hallituksen kanssa ovat nyt tiivistyneet.

Saab on edelleen myös velkojiensa armoilla. Yhtiö on ehdottanut velkojilleen järjestelyä, jonka mukaan se maksaisi 25 prosenttia veloista vuoden maksuajalla.

Velkojat antavat kantansa yrityssaneerauksen jatkumiseen tulevan viikon aikana, ja lopullisen päätöksen asiasta tekee Vänersborgin käräjäoikeus.

Yhtenä velkojana oleva Ruotsin verovirasto ilmoitti keskiviikkona, että Ruotsin valtio ei ole vielä järjestelyn takana.

Kanta voi muuttua, kunhan Saabista mahdollisesta tulevasta omistajasta saadaan selvyys.

Muiden velkojien osalta Saab on kuitenkin jo nyt saamassa laajaa tukea järjestelylleen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  3. 3

    Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

  4. 4

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  5. 5

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  6. 6

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  7. 7

    Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    Narsismi on periytyvää – merkit nähtävillä jo hiekkalaatikolla

  10. 10

    Saara Aalto IS:n erikoishaastattelussa – hurja nousu voittajasuosikiksi: ”Apua, miten tähän on tultu!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  7. 7

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Testaa, miten sinkku olet!

  10. 10

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  3. 3

    Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

  4. 4

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  5. 5

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  6. Näytä lisää