Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Suurlähettiläs: Bangkokin mielenosoitukset hiljenevät lähipäiviksi

Bangkokin poikkeustila julistettiin vain mielenosoitusten taltuttamiseksi, sanoo Suomen Thaimaan suurlähettiläs Lars Backström. Hän arvioi, ettei poikkeustilasta aiheudu matkailijoille ongelmia.

- Kyseessä ei ole ulkonaliikkumiskielto, eikä tilanne kosketa ulkomaalaisia millään tapaa. Tämä on viranomaisten yritys lopettaa mielenosoitukset, Backström tiivisti STT:lle puhelimitse Thaimaasta sunnuntaina.

Ulkoministeriö on kuitenkin kehottanut välttämään mielenosoituksien liepeillä liikkumista.

Backström arvioi mielenosoitusten hiljenevän lähipäiviksi, sillä Thaimaassa vietetään uudenvuoden Songkran-juhlaa. Ihmiset matkaavat kotiseuduilleen viettämään juhlaa.

- Bangkok on melkein tyhjä kaupunki, koska kaikki ovat lähteneet sieltä pois. Ei tunnu järkevältä jatkaa mielenosoituksia näissä oloissa.

Pyhien jälkeen mielenilmaukset jatkunevat taas.

- Tilanne on yhtä jumissa kuin ennenkin. Hallitus ei voi tehdä näissä oloissa myönnytyksiä, ja yhtä vähän mielenosoittajat ovat valmiita joustamaan, Backström pohtii. Mielenosoittajien onnistumiset
noloja pääministerille

Mielenosoituksia ja poikkeustiloja on viime vuosina ollut Thaimaassa usein. Tämänhetkiset mielenilmaukset alkoivat jo viime kuun loppupuolella.

Backström kertoo protestoijien käyttäneen tähän asti samoja menetelmiä kuin viime syksyn mielenosoituksissa. Nyt keinoja on kovennettu.

Lauantaina mielenosoittajat tunkeutuivat Aasian maiden huippukokoukseen Pattayassa. Tilannetta seurasi muutaman tunnin mittainen poikkeustila.

- Tämä oli pääministeri Abhisit Vejjajivalle noloa, koska hän itse uskoi, että turvajärjestelyt kestäisivät. Niihin oli satsattu pari miljoonaa euroa. Mutta toisin kävi. Samalla Thaimaan menetti kasvonsa, kun päämiehet joutuvat poistumaan helikoptereilla.Vejjajivan asema pääministerinä kuitenkin pysyy.

- Valta ei ole vaihtumassa. Niin kauan kuin pääministeri nauttii parlamentin luottamuksesta, hän ei lähde mihinkään. Ellei itse päätä sanoa itseään irti, sanoo Backström.

- Jonkinlaisen kolauksen hän on kuitenkin saanut. Siksi hän aikoo pistää nyt mielenosoitusten johtajat kaltereiden taakse. Pidätysmääräyksiä on annettu ja yksi pidätys tehty.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  4. 4

    Palohälytys keskeytti Talentin finaalin - ”Syynä Helastisen pyroefektit”

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Seurakunnan leirikeskus paloi maan tasalle Sipoossa

  7. 7

    F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

  8. 8

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  9. 9

    Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

  10. 10

    Oaklandin tanssiklubista tuli kuolemanloukko – vain kolme uhria saatu tunnistettua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  10. 10

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  4. 4

    Palohälytys keskeytti Talentin finaalin - ”Syynä Helastisen pyroefektit”

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. Näytä lisää