Tuuli, Tuulia, Hilda

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Halonen söi suomalaisherkkuja

Presidentti Bill Clintonin puhe keräsi Tampere-taloon kaikkiaan noin kahdeksansataapäisen yleisön. Enemmänkin olisi mahtunut, sillä parvet mukaan luettuna tilaa olisi ollut useille sadoille muillekin.

Noin 700 lippua kaupaksi saaneet järjestäjät eivät kuitenkaan myöntäneet olevansa pettyneitä saldoon.

- Tampere-talo nyt on tämän kokoinen. Permannolle mahtui 1100 ihmistä, ja se oli melkein täynnä, muotoili Clintonin Suomeen hommanneen Production Factoryn hallituksen puheenjohtaja Riki Huhtala IS:lle.

Seminaarin järjestäjät olivat eilen jo lopettaneet spekuloinnin presidentti Tarja Halosen poisjäännistä.

- Uskon että hän olisi tullut, jos vain suinkin olisi aikataulultaan voinut, Huhtala kuittasi.

Halonen vietti eilisen iltapäivän maistellen suomalaisherkkuja Helsingin Messukeskuksessa.

Halonen osallistui Elintarvikepäiville, jossa hän muun muassa palkitsi vuoden suomalaiseksi elintarvikkeeksi valitun Fazer toastin. Hän myös maisteli jälkiruokasarjan kunniamaininnan saanutta jäätelöpuikkoa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  6. 6

    Voimakas matalapaine lähestyy – luvassa lumisateita koko maahan

  7. 7

    Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

  8. 8

    ”Nettimajurit” huijasivat kolmea yli 50-vuotiasta naista Heinolassa – kaikki menettivät suuria summia

  9. 9

    Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

  10. 10

    Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  4. 4

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  7. 7

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  8. 8

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  9. 9

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  10. 10

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  6. 6

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  7. 7

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  8. 8

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  9. 9

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  10. 10

    Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  6. Näytä lisää