Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Prinssit William ja Harry toivovat nopeaa Diana-tutkintaa

Prinsessa Dianan ja hänen miesystävänsä Dodi al-Fayedin brittiläinen kuolinsyyntutkinta jatkuu. Tutkimuksessa tullaan kuulemaan yli 40:tä todistajaa.

Asiaa mahdollisesti käsittelevään valamiehistöön valita kuninkaallisen perheen jäseniä, päätti tutkintaa johtava tuomari Elizabeth Butler-Sloss tänään.

Prinssit William ja Harry toivovat, että tutkinta suoritetaan mahdollisimman nopeasti, kertoo CNN. Prinssien yksityissihteeri Jamie Lowther-Pinkerton välitti avausistuntoon kirjeitse viestin Williamilta ja Harrylta.

- Heidän toivomuksensa on, että tutkimus on paitsi avoin, oikeudenmukainen ja läpinäkyvä, myös sellainen, joka saadaan päätökseen ripeästi.

Kuolinsyyntutkinta aloitettiin jo kertaalleen vuonna 2004, mutta se keskeytettiin siksi aikaa kunnes asiaa käsittelevä poliisiraportti saatiin valmiiksi. Yli 800-sivuinen raportti valmistui viimein joulukuussa.

Raportin mukaan kaksikko sekä heidän autonkuljettajansa Henri Paul kuolivat liikenneonnettomuudessa Pariisissa elokuussa 1997. Dna-testien mukaan Paul oli autoa kuljettaessaan humalassa ja masennuslääkkeiden vaikutuksen alaisena.

Ranskassa aiemmin tehty, yli kaksi vuotta kestänyt kuolemansyyntutkimus päätyi samaan tulokseen kuin brittiläinen poliisiraportti.

Dodi al-Fayedin isä, Harrods-tavarataloketjun omistaja Mohamed al-Fayed on kieltäytynyt uskomasta virallisia tutkimustuloksia.

Maailmalla liikkuu myös runsaasti erilaisia salaliittoteorioita, joiden mukaan kaksikko murhattiin.

(STT-Reuters-DPA-IS-CNN)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

  2. 2

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  3. 3

    Imatran kolmoismurhasta epäillyllä useita rikostuomioita – tuomittu taponyrityksestä ja rattijuopumuksista

  4. 4

    Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

  5. 5

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  8. 8

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  9. 9

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  10. 10

    Talent-voittaja Antton Puonti nousi otsikoihin maailmalla – australialaislehti ylistää suomalaistähteä harvinaisesta taidosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  4. 4

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  5. 5

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  6. 6

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  7. 7

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  10. 10

    Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

  2. 2

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  3. 3

    Imatran kolmoismurhasta epäillyllä useita rikostuomioita – tuomittu taponyrityksestä ja rattijuopumuksista

  4. 4

    Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

  5. 5

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  6. Näytä lisää