Tuuli, Tuulia, Hilda

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Intialaiset upottivat väärän aluksen merirosvoiskussa - ainakin yksi kuoli ja 14 katosi. Katso kuva!

Huti tuli.

Kansainvälinen merenkulkujärjestö asetti intialaisten merirosvo-operaation uuteen valoon tämänpäiväisessä lausunnossaan.

Intian laivasto ilmoitti INS Tabar -aluksensa upottaneen Adeninlahdella 18. marraskuuta merirosvojen emoaluksen.

International martime agencyn mukaan uhriksi joutuikin thaimaalainen kalastusalus.

Järjestön johtaja Noel Choong sanoi yhden thaimaalaisen kalastajan kuolleen iskussa ja 14 olevan yhä kateissa.

Yhden kambodsalaisen kerrottiin pelastuneen laivasta.

- Intian laivasto luuli sitä merirosvoalukseksi, koska he olivat nähneet aseistettuja rosvoja laivassa, joka kaapattiin aikaisemmin, Choong sanoi.

Eilen somalialaiset merirosvot kaappasivat terästä kuljettavan jemeniläisen rahtilaivan Adeninlahdella.

Adina-nimisessä aluksessa on seitsemän hengen miehistö.

Jemenin viranomaisten mukaan merirosvot vaativat laivasta 1,5 miljoonan euron lunnaita.

Koko maailman huomio kiinnittyi Somaliaan viime viikolla, kun piraatit kaappasivat täydessä öljylastissa olevan Sirius Star -supertankkerin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

  4. 4

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  5. 5

    38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

  6. 6

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  7. 7

    Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

  8. 8

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  9. 9

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  10. 10

    ”Näin asia on täällä aina tehty” – 10 lausetta, joita ei koskaan kannata sanoa työpaikalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  8. 8

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  9. 9

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  10. 10

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

  4. 4

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  5. 5

    38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

  6. Näytä lisää