Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Putin ilmestyi Permiin yllättäen keskellä yötä

Kello oli liki kaksi tiistain vastaisena yönä, kun Venäjän pääministeri Vladimir Putin ilmestyi yllättäen laskemaan ruusuja yökerho Ontuvan hevosen eteen Permissä.

Tämän jälkeen Putin piti vielä yöllisen hätäkokouksen tulipalon vuoksi paikallisten viranomaisten ja hätätilaministeri Sergei Shoigun kanssa.

Pääministerin tuloa Permiin oli jo ehditty odottaa ja toivoa, mutta siitä huolimatta hänen tekonsa oli monelle yllätys.

Ydinsukellusvene Kurskin onnettomuudesta asti Putin on opittu tuntemaan lähinnä siitä, ettei hän yleensäkään osoita tunteitaan eikä kiiruhda lohduttamaan kansaansa hädän hetkellä.

Putinin kukkienlaskua oli todistamassa joukko tulipalossa kuolleiden omaisia ja läheisiä, jotka viettävät yökerhon edustalle muodostuneen spontaanin kukka-alttarin äärellä jopa yöt pitkät.

Hätäkokouksessa Putin syytti turmasta sekä yökerhon omistajia ja johtavia työntekijöitä että paikallisia ja valtiollisia viranomaisia.

- Heidän asennettaan voi kuvailla välinpitämättömäksi - ja se on lievä ilmaus, Putin sanoi uutistoimisto Interfaxin mukaan.

Tällä hetkellä turman kuolonuhrien määrä on jo 117, sillä neljä uhria kuoli sairaalassa.

Katso video (vesti.ru):

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

  4. 4

    Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  7. 7

    Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

  8. 8

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  9. 9

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  10. 10

    Linnan juhlissa uusi nännikohu – Jonna Järnefeltin rohkea asu kuin Jonna Tervomaalla vuonna 2004

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  6. 6

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  7. 7

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  8. 8

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

  4. 4

    Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. Näytä lisää