Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Joulupukkiasuinen mies surmasi useita Yhdysvalloissa

Joulupukiksi pukeutunut mies surmasi ainakin yhdeksän ihmistä yksityisasunnossa vietetyssä joulujuhlassa Los Angelesissa. Amerikkalaisviranomaiset kertoivat perjantaina, että vielä yhdeksäs ruumis oli löydetty palaneesta asunnosta.

Aseistautunut mies ryntäsi ex-vaimonsa vanhempien kotiin vähän ennen puoltayötä keskiviikkona, alkoi ampua ympäriinsä ja sytytti lopuksi talon tuleen.

Ensimmäisenä hän ampui aluksi kahdeksanvuotiaan tytön, joka tuli avaamaan hänelle ovea. Poliisin saapuessa paikalle talo oli jo ilmiliekeissä.

Poliisin mukaan talossa oli parikymmentä ihmistä viettämässä joulua.

Surmien jälkeen 45-vuotias mies teki itsemurhan veljensä kotona. Alustavien tietojen mukaan hänellä oli meneillään riitaisa avioero, minkä lisäksi hän oli jäänyt työttömäksi.

Hän oli ammatiltaan avaruustekniikan insinööri.

Miehellä ei ollut rikosrekisteriä. Poliisin mukaan mikään hänen henkilöhistoriassaan ei muutenkaan viitannut siihen, että hän olisi väkivaltainen. Miehen ystäväpiiri oli tyrmistynyt tapahtuneesta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  2. 2

    Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

  3. 3

    Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

  4. 4

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  5. 5

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  6. 6

    Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

  7. 7

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  8. 8

    Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

  9. 9

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  10. 10

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  6. 6

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  7. 7

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  10. 10

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  2. 2

    Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

  3. 3

    Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

  4. 4

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  5. 5

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  6. Näytä lisää