Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Irakin iskuissa kuollut yli 400

Irakin tiistaisissa itsemurhaiskuissa sai surmansa yli 400 ihmistä, kertoi sisäministeriön edustaja kenraalimajuri Abdel Karim Khalaf torstaina uutistoimisto AFP:lle. Uhriluvun odotetaan yhä nousevan.

Kuolonuhrien määrän nousu yli 400:n tarkoittaa sitä, että terrori-isku on tuhoisin sitten vuoden 2003, jolloin presidentti Saddam Hussein syöstiin vallasta.

Armeija, poliisi ja siviilit kaivoivat yhä torstaina uhreja esiin romahtaneiden rakennusten raunioista. Yhdysvaltojen armeija lupasi toimittaa uhreille ruokaa, lääkkeitä ja sidetarpeita.

Eilen al-Jazeera -televisiokanava julkaisi arvion, jonka mukaan Pohjois-Irakin itsemurhaiskujen uhriluku saattaa nousta jopa 500:aan kuolleeseen.

Al-Jazeeran lainaaman sairaalalähteen mukaan kuolleita on jo yli 500. Tietoa ei ole virallisesti vahvistettu.

Itsemurhapommittajat räjäyttivät tiistaina neljä räjähdelastissa ollutta kuorma-autoa Pohjois-Irakissa lähellä Sinjaria. Kukaan ei ole ilmoittautunut iskujen tekijäksi, mutta Yhdysvallat syyttää terroristijärjestö al-Qaidaa.

Iskut kohdistuivat ilmeisesti jazidien uskonnolliseen vähemmistöön. Jazideja on Irakissa noin 500 000, ja he asuvat pääasiassa maan pohjoisosassa.

He palvovat arkkienkeleiden johtajaa Malak Tausia, jonka eräät toisten uskontojen jäsenet tuntevat Saatanana. Siksi jazideja on historian saatossa syytetty saatananpalvonnasta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

  3. 3

    Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  8. 8

    Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

  9. 9

    Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

  10. 10

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  3. 3

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  4. 4

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  8. 8

    Testaa, miten sinkku olet!

  9. 9

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  10. 10

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

  3. 3

    Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

  6. Näytä lisää