Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Miljonäärin kuolemantuomio kaunottaren murhasta kumottiin

Egyptiläinen tuomioistuin on lieventänyt islamilaista maailmaa kohauttaneen egyptiläisen miljonäärin saamaa murhatuomiota.

Monimiljonääri Hisham Talaat Moustafa oli aiemmassa oikeudenkäynnissä saanut kuolemantuomion pop-tähti-rakastajattarensa, libanonilaisen Suzanne Tamimin, 30, palkkamurhan tilaamisesta.

Kuolemantuomion sijaan mies tuomittiin 15 vuodeksi vankeuteen. Koska vankilavuosi lasketaan Egyptissä 9 kuukauden mittaiseksi, saattaa kiinteistömoguli päästä vapauteen jo lähivuosina aiemmin vankilassa istuttu aika mukaanlukien.

Moustafa on Egyptin parlamentin ylähuoneen Shuran jäsen edustaen maan valtapuoluetta.

Moustafan aiempi kuolemantuomio oli herättänyt Egyptissä huomiota, sillä tavallisesti vaikutusvaltaiset henkilöt olivat olleet "koskemattomia" oikeuden edessä.

Moustafan tuomion lieventämisen uskotaan nostavan väitteitä hänen asemansa vaikutuksesta oikeuden päätökseen.

Moustafa oli maksanut entiselle egyptiläispoliisille 2 miljoonaa dollaria Tamimin tappamisesta heinäkuussa 2008 Dubaissa.

Kuolemantuomio langetettiin toukokuussa 2009.

Maaliskuussa tuomioistuin kuitenkin kumosi tuomion muotoseikkoihin vedoten ja palautti rikoksen uudelleen käsiteltäväksi.

Murhan toteuttaneen Mohsen el-Sukkaryn kuolemantuomio lieveni myös elinkautiseksi, mikä Egyptissä tarkoittaa käytännössä 25 vuoden vankilassa istumista.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  3. 3

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  4. 4

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  5. 5

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  6. 6

    Video: Viron armeija testasi raskaasti aseistettua taistelurobottia – kohteena Lada

  7. 7

    Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

  8. 8

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  9. 9

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  10. 10

    Heidi Sohlbergin syöpähoidot ohi – julkaisi tunteikkaan kuvasarjan sairaalasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  3. 3

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  4. 4

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  5. 5

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  6. Näytä lisää