Torsti

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Bangkok rauhoittumaan päin

Thaimaan viranomaiset saivat torstaina palautettua lain ja järjestyksen suurimpaan osaan pääkaupunkia Bangkokia, mutta rauha vaikutti hauraalta.

Tuhannet hallitusta vastustavat mielenosoittajat olivat iltaan mennessä jättäneet leirinsä kaupungin liikekeskustassa ja vain joitakin yksittäisiä yhteenottoja punapaitojen ja turvallisuusjoukkojen välillä syttyi.

Mielenosoittajien johtaja vetosi kannattajiinsa ja kehotti heitä lopettamaan hävityksen.

- Demokratiaa ei voi rakentaa koston varaan. Hyvät asiat rakentuvat väkivallattomuudelle, Veera Musikapong sanoi antauduttuaan poliisille.

Poliisille on antautunut kahdeksan protestijohtajaa, jotka on siirretty sotilasleirille Bangkokin lounaispuolelle Phetchaburin maakuntaan.

Aamulla Bangkokissa riehui vielä useita tulipaloja. Mielenosoittajat sytyttivät keskiviikkona kymmeniä rakennuksia tuleen sen jälkeen, kun turvallisuusjoukot olivat ryhtyneet hajottamaan mielenosoittajien leiriä kaupungin keskustassa.

Noin 1500 mielenosoittajaa hakeutui yhteenottoja turvaan buddhalaistemppeliin, josta poliisit poistivat heidät torstaina. Väkijoukon jäljiltä temppelistä löytyi yhdeksän kuollutta mielenosoittajaa. Armeija kiisti surmanneensa heidät, sillä temppeli oli julistettu turvapaikaksi sotatantereeksi muuttuneessa kaupungissa.

"Maakunnissa tuhansia valmiina mellakoimaan"

Bangkokissa valmistauduttiin jo toiseen yölliseen ulkonaliikkumiskieltoon. Ulkonaliikkumiskielto määrättiin jatkumaan yöllisenä aina lauantaihin asti. Väkivaltaisuudet levisivät keskiviikkona Bangkokin ulkopuolelle ja kaikkiaan 23 maakuntaan julistettiin pääkaupungin tavoin yöllinen ulkonaliikkumiskielto.

Armeijan edustajan mukaan maakunnissa on edelleen toistakymmentätuhatta ihmistä, jotka ovat "valmiit mellakoimaan ja ryhtymään laittomiin tekoihin".

Thaimaa ei ole koskaan rauhanaikana kokenut vastaavanlaista väkivaltaa ja mellakointia. Tähän mennessä surmansa on saanut jo yli 80 ihmistä ja 1800 on haavoittunut.

- Pystymme nopeasti korjaamaan tiet ja muun perusrakenteen, mutta emme osaa arvioida kuinka kauan kestää korjata ihmisten murskaantuneet sydämet ja mielet, Bangkokin kuvernööri Sukhumbhand Paribatra sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  2. 2

    Oscarilla jo palkittu Jackie Chan toi gaalaan kaksi kummallista seuralaista: ”Minne minä menen, he tulevat perässä!”

  3. 3

    Punaisen maton kohauttajat iskivät jälleen! Huippumalli ja muusikko säikäyttivät juontajan suorassa Oscar-lähetyksessä

  4. 4

    Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

  5. 5

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  6. 6

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  7. 7

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  8. 8

    Ensimmäiset tähdet saapuivat Oscar-gaalaan – naispääosaehdokkaat hehkeinä punaisella matolla

  9. 9

    IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

  10. 10

    Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  2. 2

    Oscarilla jo palkittu Jackie Chan toi gaalaan kaksi kummallista seuralaista: ”Minne minä menen, he tulevat perässä!”

  3. 3

    Punaisen maton kohauttajat iskivät jälleen! Huippumalli ja muusikko säikäyttivät juontajan suorassa Oscar-lähetyksessä

  4. 4

    Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

  5. 5

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  6. Näytä lisää