Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Nyt loppui kidutus, lupaa Obama

Yhdysvaltain tuleva presidentti Barack Obama vahvisti perjantaina virallisesti kahden tiedustelujohtajan nimitykset. Samalla hän vakuutti, että Yhdysvallat ei hänen kaudellaan tule turvautumaan kidutukseen terroriepäiltyjen kuulusteluissa.

Obama nimitti keskustiedustelupalvelu CIA:n johtoon Leon Panettan ja kansallisen tiedustelutoiminnan johtoon amiraali Dennis Blairin. Blair vastaa keskitetysti viidentoista eri tiedusteluelimen toiminnasta. Molemmat nimitykset vaativat vielä senaatin hyväksynnän.

Obama lupasi, että hallinnon vaihtumisen myötä joihinkin asioihin on luvassa muutoksia.

-Olen tehnyt selväksi vaalikampanjani ajan ja vallanvaihdon siirtymäkauden ajan, että minun kaudellani Yhdysvallat ei kiduta. Me noudatamme Geneven sopimuksia ja vaalimme korkeimpia arvoja ja ihanteita, Obama lupasi.

-Nämä selvät käskyt olen antanut Panettalle ja Blairille.

CIA:ta on syytetty raakojen menetelmien käytöstä terroristiepäiltyjen kuulustelujen yhteydessä.

Panettaa on pidetty melko kokemattomana CIA:n johtoon. Tavoitteena on ilmeisesti ollut löytää henkilö, jota kuulustelutaktiikoihin ja salaisiin vankiloihin liittyvät skandaalit eivät ole tahrineet.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

  4. 4

    Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

  5. 5

    Ruotsin hiihtotähti Charlotte Kalla avautui sydänongelmistaan – ”Aluksi se tuntui kammottavalta”

  6. 6

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  7. 7

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  8. 8

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  9. 9

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  10. 10

    Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  5. 5

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  6. 6

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  7. 7

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  10. 10

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

  4. 4

    Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

  5. 5

    Ruotsin hiihtotähti Charlotte Kalla avautui sydänongelmistaan – ”Aluksi se tuntui kammottavalta”

  6. Näytä lisää