Torsti

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Raskaana olevat pelkäsivät auringonpimennystä

Jotkut pysyivät sisällä, koska auringonpimennystä pidetään pahan onnen tuojana. Toiset tungeksivat ulkona, koska pimennyksen uskotaan parantavan kuoleman jälkeistä elämää.

- Kylän vanhimmat kertoivat, että tämä on paras tapa vaikuttaa tuonpuoleiseen, selitti Varanasin pyhään kaupunkiin Pohjois-Intiaan matkustanut Bhailal Sharma keskiviikkona.

Sadattuhannet ihmiset kastautuivat Gangesiin, kun kuu peitti auringon enimmillään kuudeksi minuutiksi ja melkein neljäksikymmeneksi sekunniksi. Seuraavan kerran yhtä pitkä pimennys nähdään vasta vuonna 2132.

Väenpaljoudessa tallautui kuoliaaksi 80-vuotias nainen ja noin 20 loukkaantui. Ihmiset rynnistivät pakokauhun vallassa, kun kaikki yrittivät päästä samanaikaisesti Gangesin varrella olevaan temppeliin.

Hindut kokoontuivat pyhien jokien luokse myös Nepalissa.

- Vedessä on käytävä ennen auringonpimennystä ja sen jälkeen. Se suojelee onnettomuuksilta ja turmiolta, sanoi Sundar Shrestha, 86, Bagmatijoen äärellä.

Monet varsinkin raskaana olevat jäivät puolestaan kotiin. Huolestuneimmat pyysivät lääkäreitä jopa aikaistamaan tai viivyttämään synnytystä. Yhden tarun mukaan kuun varjo vaarantaa synnytyksen ja pilaa lapsen tulevaisuuden.

- Minua varoitettiin poistumasta kotoa. Pimennys aiheuttaa huonoa onnea koko perheelle, pelkäsi 25-vuotias Deepa Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa.

"Se oli kuin taikaa"

Kiinassa varakkaimmat seurasivat auringonpimennystä lentokoneen ikkunasta. Kalliit erikoislennot kävivät kaupaksi, koska pilvet peittivät taivaan muun muassa Shanghaissa.

Vaikka Itä-Kiinan rannikolla satoi, ihmiset kerääntyivät kaupunkien kaduille tiirailemaan taivaalle. Hotellit olivat täynnä pimennysturisteja.

- Se oli kuin taikaa. Päivä kääntyy yhtäkkiä yöksi. En tiennyt yhtään, missä oikein olin. Tuntui kuin olisi ollut eri maailmassa, hehkutti Chen Hong Shanghaissa.

Osa suurkaupunkien asukkaista pakeni maalle, jotta savusumu ei haittaisi näkyvyyttä.

- Useat lähtivät Tongningiin Anhuin maakuntaan, koska olivat huolissaan Shanghain teollisuusalueiden ilmansaasteista, kertoi Bill Yeung Hongkongin tähtitieteellisestä yhdistyksestä.

Seuraava täydellinen auringonpimennys tapahtuu eteläisellä Tyynellämerellä 11. heinäkuuta 2010. Sen voi kokea vain Cookinsaarilla ja Pääsiäissaarella.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  2. 2

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  3. 3

    Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

  4. 4

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  5. 5

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  6. 6

    Italialaisväite: Ferrari sulkee Kimi Räikkösen suun

  7. 7

    MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

  8. 8

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  9. 9

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  10. 10

    Oscar-hulina oli liikaa uimapukumalli Chrissy Teigenille – nukahti kesken gaalan: Kuvat uinuvasta kaunottaresta leviävät somessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  10. 10

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  2. 2

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  3. 3

    Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

  4. 4

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  5. 5

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  6. Näytä lisää