Matti, Matias

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ainakin kaksi kuollut Bangkokin yhteenotoissa

Thaimaan poliittinen kriisi syveni maanantaina, kun mielenosoittajat ja armeija ottivat yhteen maan pääkaupungin Bangkokin keskustassa.

Tuhannet sotilaat etenivät entisen pääministerin kannattajien valtaamalle alueelle ja ampuivat kumiluodeilla ja kyynelkaasulla väkijoukkoa hajottaakseen sen.

Pääministeri Abhisit Vejjajivan eroa vaativat tuhannet mielenosoittajat heittivät palopommeja.

Hallitus kertoi illalla, että kaksi ihmistä kuoli mielenosoittajien ja asukkaiden välisessä kahakassa Bangkokissa. Hallituksen mukaan mielenosoittajat ampuivat kolmea ihmistä, ja kaksi kuoli sairaalassa.

Yhteenotoissa hallituksen ja mielenosoittajin sekä mielenosoittajien ja asukkaiden välillä haavoittui yli 110 ihmistä. Haavoittuneiden joukossa on 23 sotilasta.

Maanpaossa oleva entinen pääministeri Thaksin Shinawatra sanoi amerikkalaiselle uutiskanavalle CNN:lle, että yhteenotossa olisi kuollut useita ihmisiä.

- Yritätte valehdella koko maailmalle...mutta se on mahdotonta, Thaksin sanoi.

Muutoin hän oli sovitteleva ja kehotti kansaa yhdistymään rauhanomaisesti.

Armeijan vuonna 2006 syrjäyttämä Thaksin on aiemmin kehottanut videopuheissaan kansaa vallankumoukseen ja luvannut palata johtamaan kansannousua. Thaksin ehti paeta maasta ennen kuin olisi joutunut vankilaan kahdeksi vuodeksi lahjussyytteiden vuoksi.

Abhisit kehotti televisiossa mielenosoittajia hajautumaan. Hän itse nousi valtaan joulukuussa laajojen mielenosoitusten avittamana.

Maanantain yhteenotto alkoi varhain aamulla, kun väkijoukko ei kehotuksista huolimatta hajaantunut. Mielenosoittajat ovat maaliskuusta lähtien pysyneet hallituksen rakennusten tuntumassa vaatimassa pääministerin eroa.

Sunnuntaina mielenosoittajat tunkeutuivat sisäministeriön rakennukseen heti sen jälkeen, kun pääministeri oli julistanut Bangkokiin ja lähialueille poikkeustilan.

Tuolloin pääministeri varoitti mielenosoittajia kovista toimista, jos ei rauha muutoin palaudu.

Lauantaina mielenosoittajat keskeyttivät Pattayassa Kaakkois-Aasian maiden huippukokouksen.

Rikkaat ja köyhät
vastakkain

Tutkijan mukaan Thaimaassa eletään nyt vaarallisia aikoja.

- Thaimaan valtakamppailu on siirtynyt vaarallisimpaan vaiheeseensa, arvioi Singaporessa toimivan tutkimuslaitoksen tutkija Pavi Chachavalpongpun.

Punapaidat tukevat Thaksinia, joka valittiin vaaleissa vuonna 2001. Hän sai kansan tuen myöntämällä pienluottoja ja parantamalla terveydenhuoltoa.

Valtavan äänimääränsä turvin Thaksin pystyi toimimaan riippumatta Bangkokin eliittisukujen suosiosta.

Puhelinyhtiöllään aiemmin miljardeja tahkonnut Thaksin muutti säädöksiä mieleisikseen. Kun hän vielä halusi puuttua armeijan nimityksiin, saivat upseerit tarpeekseen ja syrjäyttivät Thaksinin. Armeija kuuluu vanhaan eliittiin.

Thaimaan köyhät valitsivat kuitenkin seuraavissa vaaleissa Thaksinin kannattajat uudelleen valtaan.

Vanha eliitti ryhtyi taisteluun löyhänä Kansan demokratialiittona (PAD) ja valtasi hallitusrakennuksia ja lentokentän. Korkein oikeus hajotti Thaksinin puolueen vaalipetoksen vuoksi, ja tie Abhisitin valtaanpääsylle oli auki.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  3. 3

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  4. 4

    Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

  5. 5

    Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä – puukotus tapahtui läheisessä asunnossa

  6. 6

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  7. 7

    Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

  8. 8

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  9. 9

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  10. 10

    Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  7. 7

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  8. 8

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  9. 9

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  10. 10

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  3. 3

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  4. 4

    Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

  5. 5

    Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä – puukotus tapahtui läheisessä asunnossa

  6. Näytä lisää