Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Irlannilta peritään kovempaa korkoa kuin Kreikalta

Irlannilta lainapaketista perittävä korko saattaa nousta selvästi kovemmaksi kuin Kreikalta perittävä korko.
Irlannin yleisradioyhtiö RTE arvioi sunnuntaina, että Irlannilta perittäisiin lainoista 6,7 prosentin korkoa, kun Kreikan kohdalla vastaava lukema oli 5,2 prosenttia.

EU-maiden valtiovarainministerit kokoontuivat tänään Brysseliin sopimaan Irlannin rahoitustuen yksityiskohdista.

Lainapaketista perittävä korko oli Ranskan valtiovarainministerin Christine Lagarden mukaan vielä auki, kun ministerit aloittivat kokouksensa iltapäivällä.

Irlannin valtiovarainministeri Brian Lenihan sanoi ennen kokouksen alkua, että 6,7 prosentin korko on mahdoton hyväksyä.

Uutistoimisto DPA:n mukaan EU-maiden osuus 85 miljardin euron rahoituspaketista olisi 45 miljardia. Kansainvälisen valuuttarahaston osuus olisi 22,5 miljardia euroa. Loput 17,5 miljardia pakettiin otettaisiin Irlannin julkisen sektorin työntekijöiden työeläkerahastoista.

Valtiovarainministerit keskustelivat kokouksessaan myös EU:lle luotavasta pysyvästä taloudellisesta kriisinhallintamekanismista, joka tulisi käyttöön vuonna 2014.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    5. 5

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    6. 6

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    7. 7

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Kuvat laskuvarjojääkäreiden harjoituksesta saavat ihon kananlihalle – suksivat varusteineen avantoon

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    5. 5

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    6. Näytä lisää