Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Wikileaks kertoo: Kiina varoitti Suomea uiguureista

Suomen ja Kiinan suhteet olisivat olleet vaarassa, jos Suomi olisi ottanut vastaan Guantanamoon vangitut uiguurit.
Wikileaks-verkkosivuston julkaisemista asiakirjoista käy ilmi, että Yhdysvallat kävi kovaa diplomaattista kädenvääntöä Guantanamon vankileiriltä vapautettavien terroristiepäiltyjen sijoittamisesta.

Guantanamon vankien joukossa oli Kiinan muslimivähemmistöön kuuluvia uiguureja, jotka Yhdysvallat oli ottanut kiinni Afganistanin sodassa. New York Times -lehden julkaisemien Wikileaks-tietojen mukaan uiguurien sijoittaminen Suomeen oli harkinnassa.

Suomen pääministerin Matti Vanhasen avustaja kertoi Wikileaksin julkistaman dokumentin mukaan amerikkalaisille elokuussa 2009, että uiguurien sijoittaminen Suomeen olisi hankalaa.

"Kiinalaiset diplomaatit Helsingissä ovat varoittaneet toistuvasti, että maiden kahdenväliset suhteet vahingoittuisivat, jos Suomi ottaisi vastaan uiguureja", kertoo Wikileaksin vuotama dokumentti suomalaisen raportoineen.

Kiina puolestaan käytti uiguureja neuvotteluvalttina Yhdysvaltain kanssa: Peking halusi kytkeä vankien kohtalon Yhdysvaltain toiveisiin huoltaa Afganistaniin sijoitettuja joukkojaan Kiinan kautta.

Kiina antoi Pekingissä lokakuussa 2009 käydyissä neuvotteluissa ymmärtää, että huoltoreitin avaaminen helpottuisi, jos Yhdysvallat kohtelisi uiguureja "viisaasti". Tämän voinee tulkita siten, että kiinalaiset vaativat amerikkalaisia palauttamaan uiguurit Kiinaan.

Viisi vapautettua uiguuria sijoitettiin lopulta Albaniaan, joka suostui ottamaan vangit vastaan. Kuusi uiguuria siirrettiin Tyynellämerellä sijaitsevaan Palaun saarivaltioon ja yksi sai turvapaikan Ruotsista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Kolme miestä hyökkäsi musliminaisen kimppuun New Yorkissa – huusivat Trumpin nimeä

    3. 3

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. 6

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Kolme miestä hyökkäsi musliminaisen kimppuun New Yorkissa – huusivat Trumpin nimeä

    3. 3

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. Näytä lisää