Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Seitsemän jäi jumiin lumen saartamaan pubiin yli viikoksi

Kuluneella viikolla talvi sekoitti täysin Britannian. Jalkapallon MM-kisaisännyyden häviäminen Venäjälle oli vähintään yhtäläinen nöyryytys.
Tämä voi tapahtua vain Britanniassa: Seitsemän ihmistä on ollut jo yhdeksän yötä jumissa pubissa, joka hautautui lumeen Pohjois-Yorkshiressä. Korkeat nietokset ovat peittäneet ikkunat ja ovet sekä tukkineet tien syrjäiseen kapakkaan.

Tunnelma The Lion Inn -pubissa on kuitenkin pysynyt koko ajan korkealla.  Kaksi asiakasta ja viisi työntekijää ovat syöneet, juoneet ja pelanneet seurapelejä.

- Tämä on kuin romaanista, jännittävää, 19-vuotias tarjoilija Katie Underwood raportoi loukusta.

***

Lumimyräkät saivat viikolla Britannian kaaokseen. Muun muassa 7000 koulua suljettiin, ja liikenne oli täysin sekaisin.

Ainakin yksi vauva syntyi tienposkeen jumittuneeseen autoon. Kätilönä toimi isoisä. Valitettavasti talvi on vaatinut myös uhreja. Kaksi vanhusta löytyi kuolleina puutarhoistaan. He olivat ilmeisesti jääneet yksin pakkasen armoille kaaduttuaan pihoillaan. Useampia on menehtynyt myös liikenneonnettomuuksissa.

***

Britannian toiseksi vilkkain lentokenttä, Gatwick, oli lumen ja jään takia kiinni kaksi päivää. Aseman lattialla nukkui 300 matkustajaa, muun muassa yli 80-vuotias pariskunta. Kun kenttä vihdoin saatiin auki, ensimmäinen lento lähti perjantaiaamuna Suomen Lappiin. Brititkin näkivät asiassa ironiaa.

Lehdistö on epäillyt arktisten kansojen nauravan Britannialle, jonka lumisade suistaa kansalliseen hätätilaan.

Myös taloudellisia tappioita on kirjattu. Aikaisen talven takia kaasulaskut nousevat niin korkeiksi, ettei kaikilla ole varaa lämmittää asuntojaan. Miljoonat myöhästyivät kelin takia työpaikoiltaan tai jäivät kokonaan kotiin, mistä lasketaan aiheutuneen yli miljardin punnan päivätappiot.

Kauppiaiden kerrotaan menettäneen viime viikolla kymmeniä miljoonia puntia, kun myräkkä esti asiakkaiden pääsyn jouluostoksille.

***

Sään ohella viikon toinen puheenaihe Britanniassa oli tietenkin nöyryyttävään tappioon päättynyt kilpailu jalkapallon MM-kisaisännyydestä.

"Kolme leijonaa" eli prinssi William, jalkapallotähti David Beckham ja pääministeri David Cameron esiintyivät valintatilaisuudessa Zürichissä vakuuttavasti ja tunteisiin vetoavasti, mutta hukkaan meni kaikki työ ja kyllä turhautti.

Sittemmin brittilehdistö on esitellyt laveasti kisat saanutta Venäjää. Sana mafia on mainittu usein.

***

Lontoon omaperäinen pormestari Boris Johnson aikoo lehtitietojen mukaan kostaa Fifan pomoille, jotka tuhosivat Englannin unelman.

Herrat oli jo kutsuttu Lontooseen viihtymään kesän 2012 olympialaisiin. Viiden tähden Dorchester-hotellista oli varattu ylelliset sviitit viikoksi. Olympialaisia isännöivän pormestarin kerrotaan nyt tunnepuuskassaan peruneen vip-kutsut.

***

Britannian hallitus pohtii siirtymistä "Berliinin aikaan" eli kellojen siirtämistä tunnilla eteenpäin.

Daily Mail -lehti kutsuu aietta painajaismaiseksi juoneksi ja kampanjoi näkyvästi sitä vastaan.

Kellojen rukkaaminen vaarantaisi brittilehden mukaan kansalaisten terveyden, koska se lisäisi stressiä ja mielisairauksia, saasteita ja liikenneonnettomuuksia. Näin kuulemma tapahtui Portugalissa, joka kokeili "Berliinin aikaa" 1990-luvulla.

***

Hyvän nimen löytäminen lapselle on tunnetusti vaikeaa, mutta onneksi tuore selvitys auttaa vanhempia. Sen mukaan tietynnimiset lapset ovat keskimääräistä useammin enkeleitä ja toiset puolestaan piruja.

Abigail, Louise ja Rachel ovat kilteimmät tytöt, kun taas Beth, Lydia ja Abbie ovat ilkeimmät. Jacob, Nathan ja Samuel ovat hymypoikia, mutta Josh, Scott ja Sam ovat luokan pahiksia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    3. 3

      Poliisi ohjaa kulkueet samaan puistoon – mielenosoittajien äärilaidat kohtaavat Kaisaniemessä

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    6. 6

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

    9. 9

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    10. 10

      26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    3. 3

      Poliisi ohjaa kulkueet samaan puistoon – mielenosoittajien äärilaidat kohtaavat Kaisaniemessä

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    6. Näytä lisää