Tuuli, Tuulia, Hilda

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Lumikaaos vaati kuolonuhrin Virossa

Lumikaaos vaati ensimmäisen kuolonuhrin Virossa.
Autoilija kuoli Tallinnasta Narvaan menevällä päätiellä.

Tapahtumapaikka oli Kuusalun Kemban kylä 55 kilometriä Tallinnasta itään.

Õhtuleht kertoo, että lumeen juuttuneen Land Roverin kuljettaja oli noussut autostaan ihmettelemään tilannetta ja jäänyt ohi ajavan auton alle. Mies kuoli heti.

Virossa puhutaan "ensimmäisestä" uhrista.

Keli on niin paha, että sen uskotaan aiheuttavan lisää kuolemia. Hirmuinen lumimyrsky on nimetty Monikaksi.

Poliisi kehottaa ihmisiä luopumaan turhasta autolla ajosta erittäin vaikeiden sääolojen takia.

Lisäksi poliisi kehottaa autoilijoita pukeutumaan hyvin, lataamaan kännykän akun ja varmistamaan, että autossa on riittävästi polttoainetta.

Ihmisiä kehotetaan jäämään kotiin

Pelastusviranomaiset kehottavat ihmisiä jäämään kotiin Tallinnaa ympäröivässä Harjun maakunnassa ja Tallinnasta itään sijaitsevalla Virunmaalla.

Tallinnaa kiertävä kehätie on suljettu pitkältä matkalta.

Lumisadetta ryydittää yli 25 metrin sekuntinopeudella puhaltava tuuli. Tätä riittää ennusteiden mukaan ainakin puoleen päivään asti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    6. 6

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    7. 7

      Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

    8. 8

      ”Näin asia on täällä aina tehty” – 10 lausetta, joita ei koskaan kannata sanoa työpaikalla

    9. 9

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    10. 10

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    6. Näytä lisää