Heli, Heljä, Helinä

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Joulu Thaimaassa: Näin tsunami näkyy yhä Khao Lakissa

Tasan kuusi vuotta sitten tsunami tuhosi Thaimaan Khao Lakin lähes täysin.
Nyt kylä on uudelleenrakennettu. Tsunamissa pahiten tuhoutunut Pakarang-ranta on ainut paikka, jota ei ole vielä kunnostettu. Sitä aletaan nyt vasta rakentaa uudelleen, paikalliset kertovat.

Khao Lakin rannalla kuljeskelleet oululaiset Jussi Tervo, 22, ja Mikko Tervo, 14, kertovat, että tsunamista muistuttavat kylän teiden varsille pystytetyt, pelastusteistä kertovat opaskyltit.

- Kylteissä lukee "tsunami escape road", käsittääkseni ne vievät jonnekin korkeammille paikoille. Mutta jos tänne tsunami todella iskisi, en usko, että pelastusteistä olisi kovin paljon hyötyä, Jussi pohtii.

Hän tietää, että tsunamin takia mereltä sisämaahan paiskautunut, suuri poliisivene on jätetty paikalleen ikään kuin muistomerkiksi hyökyaallon uhreille. Lisäksi kylästä löytyy tsunamimuseo.

Hannu Teider ja Daniel Nordqvist, 16, ovat jo ehtineet käydä katsomassa poliisiveneen.

- Uhrien muistoksi on pystytetty lisäksi jonkun ruotsalaisen suunnittelema muistomerkki, joka on on aika karsean näköinen, siinä on viikatteita pystyssä. Lisäksi täältä löytyy paikka, missä on kynttilöitä ja puiden oksille on ripustettu kuvia pienistä lapsista, jotka kuolivat tsunamissa, Teider kertoo.

Ota kantaa

Oletko koskaan viettänyt joulua ulkomailla?

Kyllä 67% Ei 33%
Ääniä yhteensä 10852
  • Joulu Thaimaassa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    2. 2

      Kaksi autoa törmäsi Kuutostiellä Joensuussa – useita ihmisiä sairaalaan

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. 6

      Brittilehti Telegraph: Venäjä juonitteli Montenegroon vallankaappausta

    7. 7

      Uskomaton moka seuralegendan pelinumeron jäädytystilaisuudessa – ”Noloin hetki 27 vuoden aikana”

    8. 8

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    9. 9

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    10. 10

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    6. 6

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    9. 9

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    10. 10

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    2. 2

      Kaksi autoa törmäsi Kuutostiellä Joensuussa – useita ihmisiä sairaalaan

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. Näytä lisää