Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

"Pirtelömurhaaja" sai uuden oikeudenkäynnin

Miehensä murhasta viisi vuotta sitten tuomitun amerikkalaisrouvan uusintaoikeudenkäynti alkoi tiistaina Hongkongissa, kun paikallinen korkein oikeus oli hylännyt aiemman elinkautisen tuomion.

Nancy Kisselin, 47, todettiin huumanneen ja sitten nuijineen pankkiirimiehensä kuoliaaksi seitsemän vuotta sitten.

Nyt korkeimman oikeuden tuomari kuitenkin totesi syyttäjien tehneen virheitä ristikuulustelussa sekä hyväkseneen kuulopuheita todisteeksi.

Tiistaina vanhempiensa tukemana oikeuteen tuotu Kissel vaikutti hauraalta, tärisi ja puhui kuiskaavalla äänellä vakuuttaen syyttömyyttään.

Syyttäjien mukaan Kissel suunnitteli miehensä Robertin murhan yksityiskohtaisen huolellisesti marraskuussa 2003.

Syytteiden mukaan Kissel ensin huumasi miehensä laittamalla rauhoittavia tämän pirtelöön ja hakkasi sen jälkeen tämän kuoliaaksi metalliesiinellä.

Kisselin mukaan hän surmasi itsepuolustuksena miehensä, joka olisi ensin hyökännyt vaimon kimppuun pesäpallomailalla ja yrittänyt raiskata.

Syyttäjät maalasivat kuvan Robertista rakastavana perheenisänä, mutta vaimon mukaan sijoituspankkiirimies joi, käytti runsaasti kokaiinia ja oli usein seksuaalisesti väkivaltainen. Vaimo myönsi myös itse pettäneensä miestään perheen amerikanhuvilalla työskennelleen sähkömiehen kanssa.

Tiistain avauspuheenvuorojen aikana Kissel itki, kun syyttäjä kävi läpi tapauksen raakoja yksityiskohtia. Hänen mukaansa Kissel iski miestään päähän ainakin viisi kertaa, kun tämä makasi lääkkeistä tainnoksissa makuuhuoneen lattialla. Nainen sen jälkeen peitti ruumiin roskasäkeillä ja pyyhkeillä, kääri sen mattoon ja kuljetutti varastoon.

Kisselin ensimmäinen oikeudenkäynti ja yksityiskohdat äveriään avioliiton hajoamisesta keräsivät suuria otsikoita. Aiheesta tehtiin jopa kaksi kirjaa sekä tv-elokuva.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

    6. 6

      Aloittelijoiden räpiköinti MM-laduilla ärsytti – Juha Miedolta tiukkaa tekstiä

    7. 7

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    8. 8

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    9. 9

      Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

    10. 10

      19-vuotiaan teinin treffit saivat lapsellisen lopun – tytön "väijymispilasta" valtava nettihitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

    6. Näytä lisää