Tuuli, Tuulia, Hilda

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Pikku Karhu yrittää laihtua akupunktion avulla

Eläinlääkäri pistelee akupunktioneuloja Pikku Karhuun. Kaulan ympärillä oleva kartio estää koiraa nuolemasta niitä.
Zhu Jianmin on tuonut bichon frise -rotuisen lemmikkinsä akupunktioon kuultuaan, että se voisi auttaa tätä laihtumaan. Pikku Karhulla on painoa 15 kiloa eli useita kiloja liikaa.

Pikku Karhun paino-ongelmat ovat seurausta Zhun harjoittamasta häpeilemättömästä hemmottelusta.

- Joskus teen töitä aamuyön tunneille ja hän pysyy vieressäni, syö välipaloja. Mutta hän ei tyydy leipään vaan pitää enemmän juustokakuista ja tuulihatuista, kuvaa Zhu, 50-vuotias shanghailainen yritysjohtaja.

Toisaalla Shanghaissa pieni valkoinen terrieri on omistajansa kanssa valokuvaamossa. 21-vuotias Ninaksi esittäytyvä opiskelija haluaa saada yhteisen muiston itsestään ja lemmikistään.

Nina ja hänen kaltaisensa tuovat tuloja useille miljoonakaupungin valokuvaajille.

Kiinassa arvioitiin olevan toissavuoden lopussa jo 58 miljoonaa lemmikkikoiraa. Pekingissä ilmestyvä koiralehti arvioi määrän kasvavan vuosittain 30 prosenttia.

Kenny käy säännöllisesti kylpylässä

Lemmikkieläimiin liittyvä bisnes on kohonnut kukoistukseen Kiinassa.
Lemmikkinettisivuston Petizens.comin perustaja Per Lyngemark arvioi kiinalaisten käyttävän lemmikkiensä hyvinvointiin kaksi miljardia dollaria vuodessa. Lemmikkien tarvitsemia tuotteita valmistava teollisuus saa osansa siivusta.

- Amerikassa vuosikasvu on prosentin luokkaa, Kiinassa 10-20 prosenttia, Lyngemark arvioi.

Kiinan lemmikkibuumia vauhdittaa kansalaisten tulojen kasvu. Myös yhden lapsen politiikka on osaltaan nostanut eläinten arvostusta. Kun perheiden ainokaiset venyttävät nuoruuttaan ja välttävät avioitumista, vanhemmat tuhlaavat lastenlasten puuttuessa hellyyttään karvaturreille.

Niin kuin Sheniksi esittäytyvä keski-ikäinen nainen. Hän heiluttaa innokkaasti kättään kylpylässä hoivattavalle valkoiselle Kenny-puudelille.

- Tyttäreni osti hänet viime vuonna. Mutta koska tytär käy töissä, minä kävelytän Kennyä kahdesti päivässä ja tuon hänet tänne joka kymmenes päivä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    5. 5

      Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

    8. 8

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    9. 9

      ”Nettimajurit” huijasivat kolmea yli 50-vuotiasta naista Heinolassa – kaikki menettivät suuria summia

    10. 10

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    8. 8

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    9. 9

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    5. 5

      Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

    6. Näytä lisää