Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

IS-blogi Kairosta: Kuka pelkää partaista miestä?

Muslimiveljeskunnan suosio ja tavoitteet Egyptissä tuntuvat olevan kestokeskustelunaihe länsimaissa.
Egyptiläisissä Muslimiveljeskunta ei aiheuta kylmiä väreitä eikä pelkotiloja.

Muslimiveljeskunnan suosion on arvioitu olevan enintään 30 prosenttia ja veljeskunta itse arvioi suosionsa vain 20 prosentiksi.

Kaikki egyptiläiset, joiden kanssa olen sekä Tahrir-aukiolla että aukion ulkopuolella Muslimiveljeskunnasta keskustellut, naurahtavat lännen pelolle Muslimiveljeskunnan suosiosta.

Valtaosa egyptiläisistä tuntuu luottavan Muslimiveljeskunnan ilmoitukseen siitä, ettei se tavoittele islamilaista valtiota eikä ole aikeissa edes asettaa omaa presidenttiehdokastaan Egyptin seuraaviin vaaleihin.

Egyptissä Muslimiveljeskunta on ollut vuodesta 1954 kielletty järjestö, jota on käytännössä suvaittu vaikka sen jäseniä on jatkuvasti pidätetty.

Vuoden 2005 parlamenttivaaleissa Muslimiveljeskunta sai 88 paikkaa eli noin 20 prosenttia.

Muslimiveljeskunnan suosion on arveltu perustuvan osin myös siihen, että se on ollut Egyptin vähäisestä oppositiosta parhaiten järjestäytynein taho.

Muuttuneessa tilanteessa uusia puolueita tullee syntymään lukuisia ja kansa saa siten useita vaihtoehtoja.

Muslimiveljeskunta on ilmoittanut tavoittelevansa vain mahdollisuutta olla mukana Egyptin politiikassa.

Veljeskunta on ilmoittanut toivovansa Egyptistä demokraattista valtiota, jonka lait eivät perustu uskonnon lakeihin.

Tammikuun 25. päivänä alkanut historiallinen kansanousu oli alkuvaiheessa koulutettujen ja sulavasti sosiaalisessa mediassa liikkuvien nuorten kansanliike.

Muslimiveljeskunta tuli mielenosoituksiin mukaan vasta myöhemmässä vaiheessa.

Egyptiläisten mediaani-ikä on noin 24 vuotta ja kaksi kolmasosaa kansasta on alle 30-vuotiaita.

Muslimiveljeskunnalla ei ole suurta kannatusta Egyptin nuorison keskuudessa.

Egyptiläiset eivät maalaile piruja seinille vaan odottavat innolla ensimmäisiä vapaita ja oikeudenmukaisia vaaleja.

Ilmapiiri on hyvin optimistinen ja optimismia lisäsi eilen se, että maata johtava sotilasneuvosto ryhtyi lupaamiinsa toimiin välittömästi.

Mielenosoitukset eivät kuitenkaan ole täysin laantuneet. Tahrir-aukion sijaan mielenosoittajat kokoontuvat kansallisen TV-talon edustalle.

Keskipäivällä Niilin rantakadulla TV-talon luona oli satoja julkisen liikenteen palveluksessa olevia kuljettajia vaatimassa palkankorotuksia.

Mielenosoituksia tullaan näkemään varmasti jatkossakin, koska pitkän sorron horroksesta havahtunut kansa on herännyt ymmärtämään ja vaatimaan oikeuksiaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurha nousi otsikoihin maailmalla – Pääuutinen useilla uutissivustoilla

    3. 3

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    4. 4

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    7. 7

      Lahdenväylällä pahannäköinen onnettomuus – henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurha nousi otsikoihin maailmalla – Pääuutinen useilla uutissivustoilla

    3. 3

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    4. 4

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. Näytä lisää