Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Libya: Anarkia vallitsee ympäri maata

Yhä suurempi osa Libyaa luisui torstaina maan johtajan Muammar Gaddafin kontrollista, ja sisällissodan uhka tuli askeleen lähemmäksi, kun silminnäkijät raportoivat taisteluista ainakin kahdessa kaupungissa.
Itä-Libyan arvioitiin olevan pääosin Gaddafin vastustajien hallinnassa.

Esimerkiksi Bengasin kaupungissa uudet vallanpitäjät perustivat komiteoita johtamaan aluetta.

Illansuussa kapinallisten kerrottiin saaneen valtaansa maan tärkeimmät öljykentät.

Levottomuudet levisivät päivän aikana myös pääkaupungin Tripolin länsipuolelle, ja noin 120 kilometrin päässä sijaitseva Zuaran rannikkokaupunki päätyi silminnäkijöiden mukaan kapinallisten käsiin.

Maasta pakenevat ulkomaalaiset todistivat eri puolilla maata vallitsevasta anarkiasta.

- Libya on vajoamassa helvettiin, kuvasi Lontoon Gatwickin-kentälle saapunut Helena Sheehan.

Tripolissa Gaddafin valta näytti edelleen kestävän, ja kaupungista tulleet tiedot sanoivat tilanteen olevan rauhallinen. Koulut ja kaupat olivat kiinni.
 
Zawijahisssa käytössä pyssyt ja miekat

Vastustajien voitoista huolimatta Gaddafi tarrautuu sitkeästi valtaan.

Hän lähestyi kansaa jälleen tulikivenkatkuisella puheella, jossa hän syytti vastustajiaan al-Qaidan kätyreiksi. Katujen taistelijat ovat hänen mukaansa nuoria, jotka käyttävät aistiharhoja synnyttäviä huumeita.

Gaddafin turvallisuusjoukot tekivät päivällä iskun vastustajien hallinnassa olevaan Misratan kaupunkiin.

Taisteluita käytiin myös Zawijahin kaupungissa, joka sijaitsee noin 50 kilometriä länteen Tunisiaan johtavan valtatien varressa.

Gaddafin hallinnon vastustajat pyrkivät linnoittautumaan kaupungin keskustaan turvallisuusjoukkojen piirittäessä heitä.

Zawijahista torstaina Tunisiaan paennut egyptiläinen puhui pelon ilmapiiristä.

- Ihmiset lähettävät toisilleen tekstiviestejä ja sanovat, että jos joku kysyy, oletko Gaddafin puolesta vai vastaan, älä vastaa tai voit tulla tapetuksi, 25-vuotias Sharif Abdeen kuvaili.

- Siellä on kaoottista. Ihmisillä on pyssyjä ja miekkoja, sanoi toinen Tunisiaan päässyt silminnäkijä.

Tiedot Zawijahin kuolonuhrien määrästä vaihtelivat kymmenen ja yli sadan välillä.
 
SPR:n apuryhmä lähtökuopissa

Kansainväliset auttajat varautuivat suunnitelmissaan jo siihen, että Libyan kriisiin tarvitaan laajamittainen avustusoperaatio.

- Toivomme tietysti, ettei tilanne ryöpsähdä, mutta huoli on suuri, sanoo Suomen Punaisen Ristin viestintäjohtaja Hannu-Pekka Laiho.

SPR lähettää alueelle perjantaiaamuna kolmihenkisen lääkintäryhmän, jonka määränpää on tässä vaiheessa Tunisia.

Kansainvälinen Punainen Risti pyrkii pystyttämään Libyaan kenttäsairaalan, ja jos tämä onnistuu, suomalaisten on määrä työskennellä siinä.

Jos Libyaan ei päästä, suomalaiset jäävät mahdollisesti Tunisian puolelle raja-alueelle antamaan apuaan.

Hoitoa tarvitsevia tiedetään olevan Libyassa jo nyt runsaasti.

- On taisteluissa haavoittuneita ja mellakoissa loukkaantuneita, luettelee Laiho.

Toinen ryhmä ovat pois pyrkivät siirtotyöläiset, joita Libyassa on valtavasti.

- Heidän joukossaan on myös loukkaantuneita ja muutoin huonossa kunnossa olevia.

Jos Libyan tilanne pahenee edelleen, myös libyalaisia arvellaan liittyvän lähtijöiden joukkoon.

Laihon mukaan Libyan tilanteen arvaamattomuus vaikeuttaa osaltaan avustustyöntekijöiden löytämistä Euroopan eri maissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    4. 4

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    5. 5

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    6. 6

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    7. 7

      Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

    8. 8

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajien hintaveivauksesta – Vuokranantajat vastaa: ”Odotas kun kaivan prosentteja...”

    9. 9

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    10. 10

      Fitnesskaunotar julkaisi rehellisen kuvan selluliitistaan – paljastaa valaistuksen luoman illuusion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    6. 6

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    9. 9

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    10. 10

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    4. 4

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    5. 5

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    6. Näytä lisää