Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Uusi-Seelanti: Toivo hiipuu - 102 kuollut, 228 kateissa

Toiveet eloonjääneiden löytymisestä maanjäristyksen raunioista hiipuivat torstaina Uudessa-Seelannissa.
Christchurchin kaupunkia ravistelleen järistyksen jäljiltä on tähän mennessä löydetty 102 kuolonuhria. Kateissa oli edelleen 228 ihmistä.

Toivon hiipumisesta huolimatta pelastustyöt jatkuivat edelleen muun muassa kuusikerroksisessa televisiotalossa, jonka raunioissa uskotaan olevan jopa 120 ihmistä. Joukossa on myös japanilaisia opiskelijoita.

Pelastustöihin osallistui ryhmiä myös ulkomailta, kuten Yhdysvalloista ja Japanista. Niillä oli käytössään myös rauniokoiria.

Pääministeri John Key varoitti, että järistyksen uhriluku voi nousta vielä huomattavasti.

- Poliisilta saamiemme tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että ihmishenkiä on menetetty enemmän kuin kukaan meistä olisi osannut kuvitella, Key sanoi televisiohaastattelussa.

Viranomaiset pelkäävät, että useat järistysten vaurioittamat rakennukset saattavat romahtaa hetkenä minä hyvänsä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    4. 4

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    8. 8

      Video: Saara Aallon hauska All I Want for Christmas –esitys villitsi kaikki

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    4. 4

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää