Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Plagioinnista syytetty Saksan puolustusministeri erosi

Tähän asti Saksan suosituin ministeri ilmoitti erostaan.

Saksan puolustusministeri Karl-Theodor zu Guttenberg on joutunut viime viikkoina kovan kohun keskelle, koska häntä on syytetty plagioinnista väitöskirjansa teossa.

Hän ilmoitti erostaan tiistaina.

Zu Guttenberg, 39, myönsi äskettäin, että väitöskirja sisältää useita vakavia teknisiä virheitä ja luopui tohtorinarvostaan. Hän kiisti kuitenkin kopioineensa muiden työtä.

Liittokansleri Angela Merkel on tukenut häntä kohun aikana, ja eroa pidetäänkin kovana kolauksena Merkelille.

Merkel ilmoittikin olevansa yllättynyt ministerinsä erosta. Liittokansleri sanoi hyväksyvänsä eron "raskain sydämin".

Ministeri puolestaan kiitti Berliinissä liittokansleria ja "suurta saksalaisten enemmistöä" saamastaan tuesta.

–Olin koko ajan valmis taistelemaan, mutta voimani eivät enää riitä, hän sanoi.

Suosion huipulta häpeään

Zu Guttenberg on Angela Merkelin johtaman kristillisdemokraattisen puolueen CDU:n baijerilaisen sisarpuolueen kristillissosiaalisen liiton CSU:n jäsen. 39-vuotiasta poliitikkoa on aiemmin ennustettu seuraajaksi liittokansleri Merkelille.
  • Hän nousi Saksan sodanjälkeisen ajan nuorimpana poliitikkona talousministeriksi vuonna 2009. Saman vuoden lokakuussa hänestä tuli maan nuorin puolustusministeri.
  • Hän oli nykyhallituksen suosituin ministeri.
  • Hänen nimensä on kokonaisuudessaan Karl Theodor Nikolaus Johann Jacob Philipp Franz Joseph Sylvester, paroni von und zu Guttenberg.
  • Hän on naimisissa Saksan rautakanslerin Otto von Bismarckin jälkeläisen kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    3. 3

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. 6

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    7. 7

      Rahtijuna räjähti Bulgariassa – kuvat ja video turmapaikalta paljastavat hävityksen jäljet

    8. 8

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    9. 9

      Krista Pärmäkoski teki sen taas – palkintopallille Davosissa!

    10. 10

      Monacon hurmaavat kuninkaalliset kaksoset viettivät 2-vuotispäiväänsä viidakkoteemaisissa juhlissa – äiti-Charlenekin kuvattiin hymyssä suin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. 6

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    3. 3

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. Näytä lisää