Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kenraali: Afganistanissa luvassa verinen sotakesä

Yhdysvaltain ja Naton Afganistan-joukkoja komentava kenraali David Petraeus varoittaa, että kesän taistelut tulevat olevaan ennätysverisiä.
Yhdysvallat aikoo silti pitää kiinni ennalta asetetusta aikataulusta, jonka mukaan joukkoja aletaan vetää pois Afganistanista heinäkuun alusta lähtien.

Viime kesän taisteluissa Afganistanissa kuoli liki 300 liittouman sotilasta.

Presidentti Barack Obama lähetti viime vuonna Afganistaniin lisäjoukkoja, jotka kenraali Petraeusin mukaan ovat edistäneet sotaponnistuksia.

Hän kuitenkin huomauttaa, että saavutettu edistys taisteluissa on "horjuvaa ja saattaa vielä muuttua päinvastaiseksi".

Kenraalin mukaan kevään saapuessa on odotettavissa, että taleban-joukot pyrkivät valtaamaan takaisin menettämiään alueita eteläisessä Afganistanissa.

- Monet tiedustelulähteet antavat odottaa, että väkivalta tulee olemaan vielä aiempaa rajumpaa, Petraeus toteaa.

Viime vuonna Afganistanin sota vaati ainakin 702 liittouman kaatunutta sotilasta. Heistä 492 oli amerikkalaisia.

Tänä vuonna terrorismin vastaisessa sodassa Afganistanissa ja lähialueilla on kuollut jo 76 ulkomaista sotilasta. Yksi kaatuneista on suomalainen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä – suora lähetys käynnissä: Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen reilusti myöhässä!

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

    6. 6

      X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

    7. 7

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    8. 8

      ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    5. 5

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä – suora lähetys käynnissä: Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen reilusti myöhässä!

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    9. 9

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä – suora lähetys käynnissä: Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen reilusti myöhässä!

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

    6. Näytä lisää