Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Japanilaisnaisen järkytys: Isä ja tyttäret huuhtoutuivat veden mukana

Japanin tsunamituhoalueella kahlataan nyt rojun ja mudan seassa. Monet eivät voi käsittää tapahtunutta.
Kesennuman kaupungissa Miyagin maakunnassa huopaan kääriytynyt nainen kertoo, miten hän onnistui miehensä kanssa viime hetkellä pelastautumaan ventovieraiden taloon.

- Vesi nousi toiseen kerrokseen ja perheen isä tyttärineen huuhtoutui sen mukana silmiemme edessä. Emme voineet tehdä mitään, emme mitään.

Tapahtunutta ei oltu uskoa todeksi.

- Oliko tämä unta? Tuntuu kuin olisi jossain elokuvassa, ihmettelee Ichiro Sakamoto Hitachin kaupungissa.

- Aina, kun olen yksin, minun täytyy nipistää itseäni ja varmistaa, etten näe unta.

Pohjoisessa Iwaten maakunnassa jättiaalto jyräsi yli Rikuzentakatan kylän ja satoja ihmisiä katosi. Toista tuhatta onnekasta onnistui hakeutumaan suojaan koululle, missä he lohduttivat toisiaan. Osa etsi ilmoitustaululta tietoa mahdollisista eloonjääneistä.

- Etsin vanhempiani ja isoveljeäni, kertoo 54-vuotias Yuko Abe kyyneleet silmissä.

- Kun katson, miltä alue näyttää, luulen, että ehkä he eivät ole selvinneet...

Ja jos ovat, sukulaiset eivät saa millään tietoa Aben onnellisesta kohtalosta, koska kännykät tai puhelinlinjat eivät toimi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. 6

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    7. 7

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    10. 10

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. Näytä lisää