Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kansainvälinen liittouma rakoilee

Ulkomaiden sotilaskoneet partioivat sunnuntaina Libyan taivaalla toista päivää. Kansainvälinen liittouma Libyan kriisin ratkaisemiseksi alkoi kuitenkin jo rakoilla.

Lentokieltoa alun perin vaatinut Arabiliitto arvosteli Libyaan tehtyjä iskuja liian laajoiksi.

Liiton pääsihteeri Amr Mussa sanoi, että operaatiossa oli tarkoitus keskittyä lentokieltoalueen valvontaan ja siviilien suojeluun.

- Me haluamme, että siviilejä suojellaan, ei pommiteta, Mussa korosti.

Arabiliitto kokoontui illalla hätäistuntoon. Myös Venäjä ja Kiina moittivat Libya-operaatiota.

Venäjän mukaan länsiliittouman pitäisi tehdä Libyaan vain täsmäiskuja. Kiina toivoi, ettei konfliktissa enää kuolisi lisää siviilejä.

Asiantuntijat arvioivat, että jo nyt rakoileva liittouma voi hajota, jos operaatio venyy viikkojen mittaiseksi.

Suomalaisasiantuntijan mukaan seuraavat kaksi vuorokautta ovat Libyassa ratkaisevia. Everstiluutnantti Juha Kaiteran mukaan peruskysymys on se, saako länsiliittouma estettyä Gaddafin joukkoja etenemästä kapinalliskaupunkeihin. Toinen tärkeä kysymys on, miten uskollisina joukot pysyvät Gaddafille.

Jos Gaddafin joukot pääsevät kaupunkeihin, länsiliittouman on vaikea tehdä mitään siviilien suojelemiseksi.

- Ilmasta käsin olisi mahdotonta tappaa kaupunkiin päässeitä sotilaita vaarantamatta samalla siviilien henkeä, Kaitera sanoo.

"Kun öljy sekoittuu libyalaisten vereen"

Vaikka Muammar Gaddafilla on arabimaailmassa vain vähän ystäviä, monien on vaikea sulattaa länsimaiden puuttumista Libyan kriisiin.

Arabimaissa kansalaiset epäilevät, että länsimaat ovat kiinnostuneempia Libyan öljystä kuin libyalaisten ihmisoikeuksista.

Arabimaiden lehdistö teilasi iskut. Monet vertasivat tilannetta hyökkäykseen Irakiin vuonna 2003.

Algeriassa suurin päivälehti El Khabar otsikoi pääkirjoituksensa "Kun öljy sekoittuu libyalaisten vereen".

- Ulkomaiden puuttuminen asioihin tahraa Libyan kansan taistelun korruptoitunutta diktaattoria vastaan, kirjoitti tunisilainen Achourouk-sanomalehti.

Monet ihmettelevät, miksi Yhdysvallat lähti mukaan Libya-operaatioon, vaikka se samalla katsoo sivusta hallinnon sortotoimia liittolaismaissaan Jemenissä ja Bahrainissa.

Etelä-Afrikan arkkipiispan Desmond Tutun mukaan ulkomaisia iskuja Libyaan ei tarvittaisi, jos Afrikan johtajat huolehtisivat siitä, että hallitsijat joutuvat rikoksistaan vastuuseen.

- Gaddafi on yli 40 vuoden ajan hionut taitojaan voittaakseen ystäviä puolelleen ja vaikuttaakseen ihmisiin. Tuloksena on, että Afrikka vaikuttaa voimattomalta pysäyttämään häntä, rauhan Nobelilla palkittu Tutu sanoi.

Gaddafi: Iskut terrorismia

Yhdysvaltain asevoimien mukaan lentokielto Libyan ilmatilassa piti eikä Libyan ilmavoimien koneista tehty havaintoja.

Gaddafi sanoi, että länsiliittouman iskut Libyaan ovat terrorismia. Hän uhosi jälleen taistelevansa kuolemaan asti.

- Emme jätä maatamme, me vapautamme sen. Me jäämme eloon ja te kaikki kuolette, Gaddafi sanoi Libyan valtiollisessa televisiossa.

Kapinallisten tärkeimmässä kaupungissa Bengasissa kapinalliset olivat palaamassa menettämiinsä asemiin länsiliittouman pommitusten jälkeen.

Kapinallisia oli myös matkalla kohti Aidabijaa, jonka Gaddafin joukot valtasivat viime viikolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. 6

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    7. 7

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    8. 8

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    9. 9

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    10. 10

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. Näytä lisää