Kyllikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Fukushima: Työntekijöitä evakuoitiin - säteilyarvot nousivat miljoonilla

Fukushiman ydinvoimalaitoksen kakkosreaktorin työntekijät on evakuoitu reaktorihallista.

Syynä ovat korkeiksi nousseet säteilyarvot, kertoo voimalayhtiö Tepco.

Kakkosreaktorin turbiiniyksikköön kertyneestä vedestä on mitattu jopa 10 miljoonaa kertaa tavallista tasoa korkeampia lukemia. Yhtiö arvioi, että säteilyarvojen nousu saattaa johtua siitä, että reaktorin polttoainesauvat ovat vaurioituneet.

Myös voimalan edustalla meriveden säteily on noussut selvästi.

Japanin ydinturvallisuusviraston mukaan radioaktiivisen jodin lukemat meressä ovat 1850 kertaa yli raja-arvojen. Vuorokausi aiemmin lukema oli lähes kolmanneksen pienempi.

Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n johtajan Yukiya Amanon mukaan ydinkatastrofi voi jatkua Japanissa vielä viikkoja ja jopa kuukausia.

– Tämä on hyvin vakava turma kaikilla standardeilla mitattuna. Eikä se ole vielä ohi, hän sanoi New York Times -lehdessä.

Japanin hallituksen edustaja Yukio Edano myönsi, että työt voimalassa ovat edenneet harmittavan hitaasti. Samalla hän pyysi anteeksi alueen asukkailta hallituksen toimia katastrofin kuluessa. Edanon mukaan hallitus ei ole antanut asukkaille riittävästi tietoa.

Maanjäristyksessä ja sitä seuranneessa tsunamissa on tähän mennessä vahvistettu kuolleen lähes 10500 ihmistä. Kateissa on 16600 ihmistä.

Hallituksen arvion mukaan runsas kaksi viikkoa sitten sattunut luonnontuho on aiheuttanut jopa 300 miljardin dollarin eli 213 miljardin euron aineelliset vahingot.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    5. 5

      Poliisi etsii epäiltyä sarjahuijaria: ”Erittäin vaikeasti tavoitettava henkilö”

    6. 6

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

    9. 9

      Kukaan ei ostanut äidin käsitöitä myyjäisissä – pojan kultainen teko pelasti päivän

    10. 10

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. 6

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    5. 5

      Poliisi etsii epäiltyä sarjahuijaria: ”Erittäin vaikeasti tavoitettava henkilö”

    6. Näytä lisää