Kyllikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tshernobylistä selvinnyt muistaa isän reaktion hiekkalaatikolla

Maailman pahimmasta ydinturmasta selvinnyt oli vain nelivuotias, kun hän joutui jättämään kotinsa.

Denis Nazarenko on muistanut omia kokemuksiaan seuratessaan Fukushiman ydinvoimalaturmaa.

Hän ymmärtää, miltä tuntuu jättää kotinsa, maansa ja omaisuutensa jonkin sellaisen vuoksi, mikä ei näy tai tunnu.

–Kukaan ei huomaa säteilyä. Täytyy olla vaikea uskoa, että se on oikeasti vaarallista.

Fukushimassa aiheuttaja oli kuitenkin luonnonkatastrofi toisin kuin Tshernobylissä.

–Onnettomuuden jälkeisenä päivänä aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Ihmiset eivät ymmärtäneet, miksi heidät pitää evakuoida. Psykologisesti katsoen tilanne oli paljon vaikeampi, psykologiksi kouluttautunut Nazarenko arvioi Tshernobyliä.

Isä ymmärsi heti turman vakavuuden

Nazarenko oli vain nelivuotias, kun hän joutui jättämään kotinsa maailman pahimman ydinturman vuoksi 25 vuotta sitten.

Kaikki nämä vuodet hänen kotikaupunkinsa Pripjat on ollut kiellettyä aluetta, sillä Tshernobylin voimala on vain muutaman kilometrin päässä. Nykyisin Nazarenko asuu Maarianhaminassa vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa.

29-vuotias Nazarenko sanoo muistavansa vieläkin aurinkoisen, lämpimän kevätpäivän, joka koitti edellisyönä tapahtuneen räjähdyksen jälkeen.

Voimalassa 26. huhtikuuta tapahtunut räjähdys päästi ilmaan valtavat määrät radioaktiivisia aineita, joista osa laskeutui alas maahan.

Ydinvoimalassa työskennellyt Nazarenkon rakennusinsinööri-isä ymmärsi heti turman vakavuuden.

Kun pikku-Denis kipaisi aamulla tavanomaiseen tapaansa hiekkalaatikolle, isä syöksyi hänen peräänsä.

–Hän huusi, etten saa koskea maata, koska se oli myrkyllistä, ja komensi minut sisälle.

Kaupungin johto oli eri linjoilla kuin insinööri-isä eikä pitänyt tilannetta erityisen vakavana. Huolehtimisen sijaan asukkaita kehotettiin valmistautumaan vapun viettoon.

Noin 50000 asukkaan kaupungin evakuointi alkoi vasta parin päivän kuluttua.

Pripjatiin piti jättää kaikki tavara

Evakuoinnin yhteydessä Nazarenkojen oli jätettävä kaikki omaisuutensa Pripjatiin.

–Kaikki tavarat, leikkikalut, kirjat ja vaatteet, kuvaa Nazarenko.

–Emme saaneet ottaa mukaan edes päällämme olleita vaatteita, sillä ne olivat aivan liian radioaktiivisia.

Evakuointimatkan ensimmäinen etappi oli Ukrainassa sijainnut laboratorio, missä evakuoiduilta mitattiin säteilypitoisuuksia.

–Minulla oli todella korkea säteilymäärä kilpirauhasessa ja jaloissa. Määrien oletettiin olevan kuolettavia niin pienelle lapselle. Äiti sai tiedon, että elän ehkä vain muutaman vuoden.

Isä oli tuolloin vielä Pripjatissa raivaustöissä, mutta ei onnekseen joutunut Tshernobyliin. Parin viikon kuluttua hän pääsi perheensä luo.
Säteily aiheutti vakavia terveyshaittoja Denisin vanhemmille. Sen sijaan Denis selviytyi yllättävän hyvin.

Niin paljon hän ehti kuitenkin saada säteilyä, että hammasröntgeniäkin joudutaan miettimään tarkkaan. Sallittu on korkeintaan yksi röntgenannos joka toinen vuosi. Loppuelämän ajan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    6. 6

      Brittilehdessä tänään melkoinen työpaikkailmoitus: näin Mercedes etsii Nico Rosbergille korvaajaa

    7. 7

      Päivi vai Jari? Suomi puhui kahdesta nimestä 26 vuotta sitten – ”Onneksi ei ollut somea”

    8. 8

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    9. 9

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    10. 10

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    3. 3

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    4. 4

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    5. 5

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    6. 6

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    7. 7

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    10. 10

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    6. Näytä lisää