Eija

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Gaddafin poika kuoli Naton iskussa

Libyan hallitus syyttää sotilasliitto Natoa Muammar Gaddafin pojan surmaamisesta.
Libyan television mukaan Gaddafin nuorin tai toiseksi nuorin poika Saif al-Arab, 29, kuoli ilmaiskussa lauantaina pääkaupungissa Tripolissa.

Gaddafilla on seitsemän poikaa, joista tunnetuin on isäänsä usein edustava Saif al-Islam. Libyan viranomaisten mukaan Saif al-Arab oli puolestaan taka-alalla eikä hän osallistunut politiikkaan.

Gaddafin edustajat sanoivat, että surmansa sai myös kolme johtajan lastenlasta. Heidän kerrottiin olleen alle teini-ikäisiä.

Kapinalliset iloitsivat ensin Saif al-Arabin kuolemasta mutta alkoivat sitten epäillä tietoa Gaddafin propagandaksi.

Katolisen kirkon Tripolin-piispa Giovanni Martinelli sanoi Italian televisiolle, että Gaddafin poika on todella kuollut. Tosin piispaakin oli ilmeisesti painostettu lausunnon antamiseen.

Martinellin mukaan Gaddafi on toistaiseksi suojellut Libyan kristittyjä.

- Hän on suuri ystävä. Meidän on autettava häntä pääsemään vuoropuheluun (kansainvälisen yhteisön kanssa), Martinelli sanoi.
 
Suurlähetystöjä sytytettiin tuleen Tripolissa

Gaddafin hallinnon mukaan Saif al-Arab sai surmansa Bab al-Azizjan alueella lauantaina iltakahdeksalta Suomen aikaa.

Myös Gaddafin ja hänen vaimonsa väitettiin olleen pommitetussa rakennuksessa mutta selvinneen vahingoittumattomina.

Libyan viranomaiset syyttävät Natoa aikeista murhata Gaddafi ja YK:n päätöslauselman rikkomisesta. Heidän mukaansa ilmaiskuja on tehty jatkuvasti niille alueille, joilla Gaddafi on liikkunut.

Nato on puolestaan sanonut pommittavansa vain komentokeskuksia, joista on johdettu hyökkäyksiä siviilejä vastaan.

Sotilasliitto kuitenkin vahvisti tehneensä ilmaiskuja Bab al-Azizjan alueella lauantaina ja sunnuntaina.

Britannian ja Italian tyhjillään olevat suurlähetystöt sytytettiin tuleen viikonloppuna Tripolissa.

Italian ulkoministeriön mukaan myös monien muiden maiden lähetystöt joutuivat hyökkäysten kohteeksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    6. 6

      Kuvat julki: Näitä miehiä poliisi etsii Kim Jong-unin velipuolen salamurhaan liittyen

    7. 7

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    8. 8

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    9. 9

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    6. Näytä lisää