Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Arbeit Macht Frei -kyltti taas kasattu

Pahamainen keskitysleiri Auschwitzin portin kyltti on saatu korjattua.
Arbeit Macht Frei - Työ tekee vapaaksi -kyltti varastettiin 2009 ja leikattiin useampaan osaan, sen Puolasta poiskuljettamiseksi.

Keskiviikkona Puolan viranomaiset kertoivat, että kyltti on saatu restauroitua lähes ennalleen.

Konservaattoreiden mukaan kyltin korjaaminen kesti liki puolitoista vuotta.

- Kyltin varkaus ja tuhoaminen oli symbolinen hyökkäys holokaustin muistoa vastaan, huomautti eteläisen Puolan muistomerkeistä vastaava johtaja Piotr Cywinski keskiviikkona.

Kyltin entisöintitöitä johtanut Agnieszka Zydzik-Bialek kertoi esineen olleen varsin heikossa kunnossa, kun se tuotiin hänen työpajalleen.

Kylttiä ei ollut yksin leikattu osiin, vaan myös sen metallisia tankoja oli taivuteltu ja vahingoitettu.

Viranomaisten mukaan kyltti sijoitettaneen vielä rakenteilla olevaan näyttelyhalliin, mutta lopullista päätöstä ei ole tehty.

Varkauden jälkeen Auschwitzin portin yläpuolella on ollut jäljennös alkuperäisestä kyltistä.

Joulukuussa 2009 tapahtunut varkaus selvisi nopeasti. Metsään piilotetut kyltin osat läydettiin kolmessa päivässä.

Teon päätekijä, ruotsalainen uusnatsi Anders Högström tuomittiin vankeuteen. Myös viisi varkaudessa avustanutta puolalaista saivat vankeustuomiot.

Vuosina 1940-45 arvioidaan ainakin miljoona, pääosin juutalaista, ihmistä murhatun Auschwitz-Birkenaussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    4. 4

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    5. 5

      Saara Aalto IS:n erikoishaastattelussa – hurja nousu voittajasuosikiksi: ”Apua, miten tähän on tultu!”

    6. 6

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    7. 7

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      Tuhoisa tulipalo yökerhossa Yhdysvalloissa – 9 kuollut, 15 kateissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    6. 6

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    7. 7

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    4. 4

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    5. 5

      Saara Aalto IS:n erikoishaastattelussa – hurja nousu voittajasuosikiksi: ”Apua, miten tähän on tultu!”

    6. Näytä lisää