Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Atlantiksen komentaja jätti aluksensa viimeisenä: "Tämä on vaikeaa"

Sukkula Atlantiksen komentaja Chris Ferguson teki viimeisellä lennolla myös henkilökohtaista historiaa.

Hänestä tuli viimeinen avaruussukkulasta poistunut astronautti, kun Nasan teknikot auttoivat neljän hengen miehistön ulos Atlantiksesta.

Atlantis palasi Kennedyn avaruuskeskukseen Floridaan auringonnousun ensikajastuksen saattelemana kolme minuuttia vaille aamukuuden paikallista aikaa torstaina.

Laskeutuminen oli piste Nasan 30 vuotta kestäneelle sukkulaohjelmalle. Hetki sai sukkulan miehistön liikuttumaan.

- Avaruussukkulat ovat muuttaneet tapamme katsoa maailmaa ja universumia, Ferguson totesi hetki laskeutumisen jälkeen, miehistön odottaessa vielä ulospääsyä.

Poistuessaan ensilentonsa lokakuussa 1985 tehneestä sukkulasta, komentaja heittäytyi tunteelliseksi:

- Tämä on vaikeaa, mutta me jätämme nyt Atlantiksen taaksemme, hän sanoi.

Atlantiksen viimeinen, noin kaksi viikkoa kestänyt avaruuslento sujui virheettömästi.

Sukkula toimitti kansainväliselle avaruusasema ISS:lle ruokaa ja muita tarvikkeita vuodeksi.

Nyt vastuu aseman huoltamisesta siirtyy venäläisille Sojuz-aluksille.

Nasan mukaan neuvottelut kaupallisten avaruuslentojen käynnistämisestä yksityisten yritysten kanssa ovat kuitenkin jo käynnissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    8. 8

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    9. 9

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    10. 10

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. Näytä lisää