Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Norjan joukkomurhaaja vietiin pois oikeustalolta - hymyili panssaroidussa jeepissä

Oikeus on määrännyt Norjan terrori-iskut tunnustaneen Anders Behring Breivikin kahdeksan viikon tutkintavankeuteen ja eristykseen.
Ensimmäiset neljä viikkoa Breivik joutuu viettämään täydellisessä eristyksessä.

Tuomarin mukaan Behring Breivik väittää olleensa yhteistyössä nimeämättömän järjestön kanssa. Hän sanoo olevansa järjestön jäsen.

Syytetty myönsi oikeudelle tehneensä Oslon pommi-iskun ja Utöyan saaren joukkomurhan. Hän kuitenkin kiisti yhä rikosoikeudellisen vastuunsa, kertoi tuomari Kim Heger.

– Sikäli mikäli oikeus ymmärsi asian oikein, hän katsoi olleensa pakotettu tekoonsa, jotta hän pelastaisi Norjan ja Länsi-Euroopan kulttuurimarxismilta ja muslimivallalta, Heger tiivisti.

Behring Breivik kiisti, että hänen tavoitteenaan olisi ollut tappaa mahdollisimman monta ihmistä Utöyan saarella. Sen sijaan tarkoitus oli haitata työväenpuolueen tulevia rekrytointeja.

Vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin iltapäivällä suljetuin ovin.

Oslossa vihaiset ihmiset olivat vastassa perjantain terroriteot tunnustanutta Breivikiä.

Joukkosurmaaja kuljetettiin käräjätalolle takakautta, mutta mielenosoittajat onnistuivat sielläkin hetkeksi pysäyttämään häntä kyydinneen auton.

He hakkasivat auton kattoon ja huusivat: verinen petturi.

Klo 14 Suomen aikaa alkanut oikeudenkäynti käytiin suljetuin ovin, joten paikalle ei päästetty mediaa eikä yleisöä.

Breivik kuljetettiin oikeuteen mustassa jeepissä, joka norjalaismedian mukaan oli panssaroitu Breivikin turvallisuuden takaamiseksi. Poliisi oli pelännyt kostoiskua.

Jotkut raivoissaan olevat kansalaiset olivat hakanneet jeepiä kaduilla, kun se oli matkalla käräjäoikeuteen. Auto pääsi kuitenkin jatkamaan matkaansa.

Oikeudenkäynti kesti noin kolme varttia. Breivik myös kuljetettiin ulos oikeustalolta salaa panssarijeepissä takaisin poliisiasemalle.

Ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan Breivik hymyili istuessaan autossa, joka kuljetti hänet pois oikeudesta.

Syyttäjä ilmoitti jo aiemmin vaativansa, että Behring Breivik vangitaan tässä vaiheessa kahdeksaksi viikoksi.

Suljettua oikeudenkäyntiä vaadittiin sen vuoksi, että äärioikeistolaiseksi julistautunut Breivik oli asianajajansa kautta ennakkoon ilmoittanut aikovansa oikeuden edessä julistaa mielipiteitään sekä motiiviaan raakaan joukkomurhaan.

Lisäksi hänen uskottiin yrittävän lähettää jonkinlaisia salakoodeja tai viestejä mahdollisille "rikoskumppaneilleen" ja kannattajilleen.

Breivik oli itse esittänyt etukäteen toiveen, että oikeudenkäynti olisi ollut avoin.

IS seurasi vangitsemisoikeudenkäyntiä paikan päällä Oslon oikeustalolla.

Lisää kuvamateriaalia Breivikin kuljetuksesta käräjille löytyy Aftonbladetin sivuilta täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    3. 3

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    4. 4

      MTV: Hans Backelle potkut Huuhkajista

    5. 5

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    8. 8

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    9. 9

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    10. 10

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    3. 3

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    4. 4

      MTV: Hans Backelle potkut Huuhkajista

    5. 5

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    6. Näytä lisää