Sebastian

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Päähän ammuttu kongressiedustaja yllätti velkaäänestyksessä

Yhdysvaltojen kireässä velkakattoäänestyksessä koettiin maanantaina myös yllättävä ilon hetki, kun päähän saamastaan luodista edelleen toipuva kongressiedustaja Gabrielle Giffords saapui antamaan äänensä.

Astronauttimiehensä Mark Kellyn avustamana tullut demokraattiedustaja Giffords saapui paikalle viime hetkillä ja sai aplodeja ja taputteluja puoluekannasta riippumatta.

-Kaikki olivat kyynisiä ja kireitä, mutta kun Giffords astui huoneeseen, kaikkien sydämet sulivat, edustaja Debbie Wasserman Schultz kommentoi.

Giffords äänesti velkakaton nostoa vastaan vuosina 2009 ja 2010, mutta sanoi antamassaan lausunnossa tilanteen olevan nyt erilainen.

-Olen seurannut väittelyä tarkasti ja olet ollut hyvin pettynyt Washingtonin toimintaan. Viikkojen epäonnistuneiden neuvottelujen jälkeen olin iloinen, kun ratkaisu tuli. Uskon vahvasti, että yhteistyön tekeminen vastapuolen kanssa kansan hyväksi on tärkeämpää kuin puoluepolitiikka. Minun oli pakko tulla tänne äänestämään. En voinut ottaa sitä riskiä, että poissaoloni kaataisi talouden.

Velkakattoesitys meni läpi viime hetkillä äänin 269-161. Se mahdollistaa maan velkakaton nostamisen 14,3 biljoonasta dollarista 2,4 biljoonalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    3. 3

      BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

    4. 4

      Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

    5. 5

      Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

    6. 6

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    7. 7

      EK6: Jari-Matti Latvalalla vaikeuksia Montessa – Neuville ajaa karkuun muilta

    8. 8

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    9. 9

      Sipilä kehuu Bernerin visiota: ”Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa”

    10. 10

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    3. 3

      BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

    4. 4

      Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

    5. 5

      Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

    6. Näytä lisää