Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Suomalaiset hoitavat maailman suurimman tapahtuman jätehuollon

Miljoonat pyhiinvaeltajat suuntaavat joka vuosi islaminuskon pyhimpään kaupunkiin Mekkaan.

Suurin osa heistä ajoittaa matkansa ns. suureen pyhiinvaelluskuukauteen, jolloin Mekan kadut ja moskeijat ovat tupaten täynnä hartaudenharjoittajia.

Tulijoita on vuosi vuodelta yhä enemmän, ja isäntämaan Saudi-Arabian huoli tulijoiden turvallisuudesta ja hyvinvoinnista kasvaa jatkuvasti.

Monta kertaa väentungos on aiheuttanut paniikkia vakavin seurauksin.
Yksi suuri ongelma on jätehuolto.

Pyhiinvaelluksen huipentuessa syntyy pelkästään Mekan suurimman moskeijan Masjid al-Haramin alueella joka ikinen päivä 600000 kiloa jätettä.

Tähän ongelmaan ollaan saamassa ratkaisu suomalaisin voimin. MariMatic-yhtiö toimittaa Mekkaan valtaisan jätteidenkäsittelyjärjestelmän, joka imaisee jätepisteistä alipaineen avulla jätteet maanalaisia putkia pitkin parin kilometrin päässä olevaan terminaaliin.

- Samaan aikaan kun me aloitamme keväällä omien laitteittemme asennuksen, moskeija-aluetta laajennetaan 400000 neliömetrin verran, kertoo yhtiön johtaja Jari Enontekiö kiireisten matkavalmistelujen keskellä. Tälläkin kertaa hänen matkansa suuntana on Mekka.

"Suomalaisilla on hyvä maine"

Suomalaiset laskevat, että koko jätteidenkeräysjärjestelmä on valmis vuonna 2013. Silloin satojen siivoojien ja jäteautojen armeija voi lopettaa ahertamisensa suuren moskeijan alueella.

Mekka ja sen suuri moskeija ovat Saudi-Arabian kuninkaan Abdullahin erityisessä suojeluksessa. Kuningas on kiirehtinyt moskeija-alueen laajentamista, ja työmaalla häärii 35000 työläisen joukko.

Suomalaiset tulivat mukaan ratkaisemaan jätehuollon ongelmia avoimen tarjouskilpailun kautta. Yhteistyö on päässyt hyvälle alulle, ja saudit ovat Enontekiön mukaan hyviä kumppaneita. Tiukkoja neuvotteluja käydään, mutta hyvässä hengessä.

- Meillä suomalaisilla on hyvä maine Saudi-Arabiassa kuten muillakin pohjoismaalaisilla. He tietävät, että kaikki hoidetaan mikä luvataankin, sanoo Enontekiö ja lisää, että hyvä maine on kiirinyt koko arabimaailmaan.

Enontekiön mukaan uskonto ei ole missään vaiheessa tullut esille neuvotteluissa. Vääräuskoiset ovat olleet tervetulleita Mekkaan.

- Tarjouskilpailussa taisi olla yksi ehdotus myös islamilaisesta maasta eli Malesiasta mutta sekin putosi sitten pois.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    10. 10

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    6. Näytä lisää