Keijo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Mitäs nyt salametsästäjät? Gorillat oppivat tuhoamaan ansoja

Nokkelat kädelliset ovat oppineet tuhoamaan ansoja sen jälkeen, kun ne ovat oppineet ansojen olevan vaarallisia.
Uhanalaiset vuorigorillat ovat oppineet sademetsän siimeksessä yllättävän, mutta kenties elintärkeän taidon. Ruandassa sijaitsevan Karisoken gorillatutkimuskeskuksen työntekijät ovat omin silmin nähneet kahden nuoren gorillan purkavan salametsästäjien virittämiä ansoja.

- Tämä on ehdottomasti ensimmäinen kerta, kun olemme nähneet nuorten gorillojen tekevän sellaista... En ole nähnyt yhtäkään raporttia koko maailmassa, jossa nuorien gorillojen olisi kerrottu purkavan ansoja, kertoo Karisoken tutkimuskeskuksen gorillaohjelman johtaja Veronica Vecellio asiasta ensimmäisenä uutisoineelle National Geographic -lehdelle.

Harvinaisten vuorigorillojen kotiseudulla, Ruandan Volcanoesin kansallispuiston alueella on viranomaisten arvion mukaan tuhansia salametsästäjien oksista ja naruista kyhättyjä ansoja. Salametsästäjien päätarkoitus on napata niillä antilooppeja ja muuta riistaa, mutta toisinaan niihin jää kuolettavaan kiipeliin myös uhanalaisia vuorigorilloja.

Ryntäsivät ansalle ja tuhosivat sen

Havainto kädellisten neuvokkuudesta tehtiin tiistaina, vain kaksi päivää sen jälkeen, kun yksi puiston nuorista gorilloista oli jäänyt ansaan ja menehtynyt. Turistiryhmän kanssa maastossa liikkunut kansallispuiston työntekijä John Ndayambaje havaitsi metsässä ansan lähellä Kuryamaksi nimetyn lauman lepopaikkaa. Hän oli juuri aikeissa lähestyä ansaa ja purkaa sen, kun lauman alfauros, vanha hopeaselkä nimeltään Vubu päästi varoitusäänen kuin käskeäkseen Ndayamben pysyä kauempana. Samalla nelivuotiaat Rwema- ja Dukore-nimiset gorillat ryntäsivät yhteistuumin ansaa kohti.

Työntekijän ja turistien ihmetykseksi Rwema hyppäsi ansassa käytetyn taivutetun puunoksan päälle ja hajotti sen samalla, kun Dukore irrotti ansanaruun tehdyn silmukan. Sama toistui toisenkin lähellä olleen ansan kohdalla.

- Ne olivat hyvin itsevarmoja ja selvästi tiesivät mitä piti tehdä. Ne purkivat ansan ja lähtivät, Vecellio kertoo NG:n haastattelussa.

Äärimmäisen uhanalaisia

Vuorigorilloja arvellaan olevan maailmassa enää 700 yksilöä. Sen takia laji on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Vuorigorillapopulaatiosta noin puolet, 380 yksilöä, elää Virunga-tulivuoren läheisyydessä Ruandan, Ugandan ja Kongon demokraattisen tasavallan rajan läheisyydessä.

Karisoken gorillojen tutkimuskeskuksen perusti amerikkalainen tohtori Dian Fossey, joka teki Virungavuorilla uraa uurtavaa gorillatutkimusta vuodesta 1967 aina siihen asti, kun hänet löydettiin murhattuna mökistään joulukuuhun 27. päivänä 1985. Elinaikanaan Fossey otti monet kerrat yhteen salametsästäjien kanssa suojellakseen itselleen rakkaita vuorigorilloja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

    3. 3

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    4. 4

      Australiassa ostoskeskukseen pudonneessa pienkoneessa olleet kuolivat

    5. 5

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    6. 6

      Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

    7. 7

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    8. 8

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Lännen Media: Kelan ruuhkista jo yli 40 kantelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

    3. 3

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    4. 4

      Australiassa ostoskeskukseen pudonneessa pienkoneessa olleet kuolivat

    5. 5

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    6. Näytä lisää