Keijo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Valtava sähkökatkos jätti yli 300 miljoonaa pimeään Intiassa

Valtaisa verkkovika katkaisi varhain aamulla Intiassa sähköt yli 300 miljoonalta ihmiseltä.
- Niin kuin maanantai ei olisi tarpeeksi kurja muutenkin, ja sitten vielä tämä, harmitteli intialainen Keshav Shah työmatkansa varrella.

Pääkaupungin Delhin laitamilla työskentelevän Shahin tuskastumisen syynä oli sähkökatkos, joka vei virran yli 300 miljoonalta intialaiselta varhain maanantaiaamuna.

Kahdelta aamuyöllä alkanut katkos pimensi noin kuudeksi tunniksi pääkaupungin ohella yhdeksän pohjoista maakuntaa.

Katkoksen aiheuttanutta verkkovikaa ei ehditty korjata ennen aamuruuhkia. Työpaikoilleen pyrkivät intialaiset joutuivat tuskailemaan muun muassa seisovaa raideliikennettä ja sammahtaneita liikennevaloja.

Myös osa pääkaupungin vedenjakelusta keskeytyi.

- Ensin ollaan sähköttä aamukahdesta asti, sitten ei pääse edes suihkuun ja nyt metroni on vartin myöhässä, kun olen jo ollut jumissa liikenteessä puoli tuntia, metroa odottava Shah tiivisti kaupunkilaisten tunnelmia.
 
Talous tarvitsee uutta virtaa

Maanantain kaltaista sähkökatkokaaosta ei ollut koettu Intiassa yli vuosikymmeneen. Paikalliset katkokset ovat maassa kuitenkin yleisiä.

Intia kärsii päivän vilkkaimpaan käyttöaikaan noin 10 prosentin energiavajeesta.

Jopa kahdeksantuntisiksi venyvät katkokset ovat tänä kesänä saaneet kuumuudesta kärsivät kansalaiset osoittamaan mieltään Delhin kaduilla.

Heidän lisäkseen sähkönjakelun arvaamattomuus rasittaa teollisuutta ja liiketoimintaa. Eniten kärsivät pienet yritykset, joilla ei ole varaa omaan varageneraattoriin.

Liike-elämäjohtajat ovat nimenneet sähköverkon ongelmat jo maan talouskasvun ykkösviholliseksi.

Intian energiaministeri Sushilkumar Shinde on luvannut, että vuoteen 2014 mennessä maan kaikki sähköverkot on yhdistetty niin, että ne voivat johtaa energiaa toisiltaan katkosten estämiseksi.

Intia pyrkii myös nostamaan ydinenergian osuuden energiantuotannostaan 25 prosenttiin nykyisestä alle kolmesta prosentista vuoteen 2050 mennessä.

Tällä hetkellä Intia turvautuu energiantuotannossaan ympäristöä kuormittavaan hiileen ja raakaöljyyn.

Maanantaiaamun aikana sähköt palasivat koko Delhiin ja iltaan mennessä myös suurimpaan osaan muista katkosalueista.

Lennot Delhin kansainväliseltä kentältä kulkivat katkosta huolimatta normaalisti. Varageneraattorit turvasivat myös sairaaloiden toiminnan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. 6

      Suomen ykköstykki ei hiihdä pariviestiä – Aino-Kaisa Saariselle aukesi MM-mitalisauma Lahdessa

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Norjalaisurheilijat kasvomaskit päällä MM-Lahteen: ”Nämä ovat vainoharhaisuuden MM-kisat”

    9. 9

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    9. 9

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    10. 10

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. Näytä lisää